sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Spanking-neitsyys norjalaiselle ex-pornotähdelle

Pikkusiskoni oli sitten löytänyt blogini ja tunnisti minut heti. Yleensä pidämme yhteyttä Facebookin välityksellä, koska ulkomaan puheluista tulee vuosien mittaan pitkä penni ja aikaerokin vähän kiusaa soittamista. Toki sisko käy välillä Suomessakin, ei hän nyt niin täydellisesti ole ulkomaille muuttanut.

Sisko siis tekee tai teki aikuisviihdettä työkseen, ja nyt tekee sillä alalla jo vähän muutakin. Meillä oli joskus nuorempana vähän kisaa siitä, kummalla hommat sujuu paremmin ja muistan vähän kiusanneeni häntä aina välillä. Tosin nyt olen jo ajat sitten myöntänyt tappioni, ja sisko on mennyt kaikilla mittareilla ohi.

Hän sitten soitti ja sanoi, että ihan söpöä kun olen minä(kin) alkanut kiinnostumaan BDSM-tyyppisistä jutuista, vaikka alkuun en ole vielä päässytkään, kun sopivaa leikkikaveria ei ollut vielä löytynyt.

Niin ja yritinhän minä nytkin aluksi kiistää kaiken, että ei tämä minun blogi ole enkä tiedä tästä mitään, mutta sisko kertoi muutamatkin paikat, mistä hän oli minut tunnistanut, joten eipä siinä sitten ollut enää muuta mahdollisuutta kuin myöntää pois. Sovittiin kuitenkin, että tämä rajataan nyt tähän, ja hän ei kerro lähipiirissä kellekään muulle. Asia tai asiat miksi hän soitti, oli se että hänellä oli syntymäpäivälahja, että jos kävisin hakemassa sen, ja sitten toisin hänelle yhden jutun, mikä tulisi siinä samalla. En ensin innostunut ajatuksesta lainkaan, vaan totesin että synttärilahjaa voin odotella vaikka jouluun, ja sen tavaran voi Suomesta tuoda hänelle joku muukin, tai sitten pistän sen postiin. Mutta jotenkin juttu vaan kääntyi sitten niin, että tilasin lentoliput ja kävin muutaman päivän kääntymässä isossa maailmassa. Majoituksesta ei tarvinnut maksaa, kun siskolle pääsin yöksi.

Lähdin sitten siskon kanssa synttäreitä juhlistamaan - oikeastihän ne synttärit on vasta muutaman päivän päästä, mutta haluan olla sen hetken Suomessa, joten kävin juhlimaan siskon kanssa vähän etukäteen. Me mentiin johonkin sellaiselle teollisuusalueelle, jossa oli joku takapihalle johtava teräsportti, jossa oli aika huomaamaton summeri. Sisko painoi siitä, ja lyhyen surinan jälkeen portti avattiin. Sitten portti klonksahti kiinni kadulle päin, ja käveltiin pimeässä illassa sellaista jotain epämääräistä rakennusten väliä pitkin talon taakse, jossa oli joku takaovi, jossa oli taas summeri. Sitä painettiin ja odoteltiin tovi ja sitten ovi avattiin ketjun varaan ja joku tympääntynyt miesääni kysyi, että "yes?". Sisko antoi tunnussanan ja pääsi sisään, ja vinkkasi sitten minua että "here is my brother". Ja mentiin sisään. Se oli jonkin sortin salakapakka (siis virallisemmin joku yksityisklubi), jossa tilaa oli ehkä noin sadalle, ja meidän saapuessa paikalla siellä oli jotain 30-40 henkilöä. Suurin osa oli nuoria naisia, miehiä oli kymmenkunta ja heistä melkein kaikilla oli järjestysmiehen puku ja varusteet päällä. Sitten oli tietysti paikan omistajat kavereineen paikalla, sikariä pöllyttäviä hrrasmiehiä lähes jokainen. Kyselin siskolta, että mihin me ollaan tultu? Paikka oli viimitten päälle hienosti sisustettu ja huoneiston takana oli hyvin valaistu lava, ja lavalla metallitanko tanssimista varten ja sitten siellä oli jotain sellaisia tehdasrakennukselle tyypillisiä tukirakenteita, jotka näkyivät myös siinä lavan kohdevaloissa.

Sisko selosti, että nyt me ollaan sellaisella yksityisklubilla, jonka vain hyvin harvat tietävät, ja joka on heidän sellainen rentoutumis- ja kavereiden tapaamispaikka, siis heidän jotka tekevät suunnilleen samaa työtä eli aikuisviihdettä. Okei, no nyt ymmärsin. Siskoni otettiin joka pöytäseuruessa avosylin ja halauksin vastaan, ja hän esitteli minut että "tässä on Veikeä", ja vastaus siihen oli tuttuun small-talk tyyliin, että "nice to meet you", kunnes sitten sisko aina lopuksi lisäsi vielä että "Veikeä is my brother" ja siitä seurasi mielenkiinotoinen reaktio, eli kaikki alkoivat halata minuakin ja toivottivat vielä ystävällisemmin, että "really nice to meet you Veikeä, your sister has told a lot of you...;)" ja tosiaan iskivät tai räpsyttelivät silmiään siihen lisäksi. Suomessa tämä olisi ollut vahvaa flirttailua, mutta siellä se oli ilmeisesti ihan vaan maan tapa. Onhan ruokakaupoissa, turistinähtävyyksissä yms. paikoissakin palvelu selvästi ystävällisempää kuin mihin Suomessa ollaan totuttu.

Jossain vaiheessa iltaa bändi alkoi soittaa ja promillet alkoivat lisääntyä. Kaikki eivät ilmeisesti osanneet tai halunneetkaan tehdä kovin suurta eroa työlle ja vapaa-ajalle, vaan osa tytöistä oli koko ajan sen tangon kimpussa, tosin harjoittelivat askeleita, tekivät vaan puolilaiskasti temppuja ja kikattelivat keskenään. Jossain vaiheessa iltaa joku tytöistä tuli hakemaan minut ihan pöydästä asti avustajaksi sinne lavalle, näin siis minulle kerrottiin. Enkä ollenkaan arvannut, että tässähän on pikkusiskolla nyt myöskin sormensa pelissä, ja kun tämä alla oleva kuva otettiin, niin pikkusisko kuulutti samalla, että "now my brother will get his first spanking in his life..." Ja joo, olihan se sitä, seisoin käsiraudoilla kahlittuna siihen tankoon ja kuvan ottohetkellä vielä selkää selvästi vaalempi persaus olikin hetken päästä melko punainen. Se kuva jääköön privatti-albumiin, mutta tässä nyt tämä ihan eka kuva, johon sain julkaisuluvan:

Elämäni eka spanking by a Norwegian girl.
Paidan selässä oleva logo sensuroitu (oma henkilöllisyys ehkä paljastuisi)
 
Tyttö vasemmalla (kuvan ottamishetkellä puree vasemmasta pakarasta) oli eräs Norjan tytöistä, se A:lla alkava, joka on jo lopettanut pornon tekemisen, ja ei halunnut itsestään nimeä eikä kuvaansa tänne, vaikka tämä on suomenkielinen palsta. Lukija voi toki Googlailla jos haluaa. Yleisö tietysti aplodeerasi ja kannusti tyttöjä ja minuakin aivan kympillä. Kunnes sitten...
 
Vasemmalla näkyvä tumma norjalainen kävi jossakin ja tuli hetken päästä lavalle takaisin sellaisen melko ison ja aivan mustan Strap-Onin ja jumalattoman ison ruokaöljypullon kanssa. No arvasin mitä on mielessä, ja sanoin - yleisön kannustuksesta huolimatta, että "ei helkkari - vaikka olenkin peppuseksiin vähän vinksahtanut, niin koskaan en ole ollut itse vielä saavana osapuolena", ei silti etteikö asia kiinnostaisi, mutta lavalla kirkkaiden valojen keskellä ja näin suuren naisyleisön edessä en kyllä pysty... Pikkusiskokin vielä paikalla ja spiikkaamassa esitystä...;) No, hurjien kannustushuutojen säestämänä pikkusiskoni sai kuitenkin lopulta mikrofonin kautta (juhlayleisön pettymykseksi) ilmoitettua, että "maybe he wants is later" ja lopuksi pääsin tuosta tilanteesta pois ja kahleet irroitettiin. Huh, se tilanne toi ihan hikipisarat otsalle... Ja pikkusisko virnuili, että he kaikki tekevät tätä viikoittain tai jotkut jopa päivittäin, ja sinä nyt sitten hannasit, vaikka olisi voinut menettää peppu-neitsyytensä todistajien läsnäollessa ja vielä suht tunnetulle henkilölle, minun paikalle olisi kuulemma ollut tulijoita fanittajien joukosta. No en nyt silti siihen tällä tavalla vaan pystynyt, ikävä tuottaa pettymys kaikille.
 
Mutta ei se ilta sitten tähän loppunut, pikkusiskoni oli kirjoittanut käsikirjoituksen aika hyvin ja seuraava ohjelma oli Private sessio sen norjalaisen pimun kanssa. Tai ikänsä puolesta tyttöhän se oikeasti, ikää ei ole kuin pikkuisen päälle 2-kymmentä. Joten sitten lähdettiin hänen kanssaan sinne jonnekin takahuoneisiin pitkiä käytäviä pitkin. Perillä odotti melkeinpä sviitin näköinen huone, jossa oli parisänky (joka siinä maassa on tosi muhkea), sitten oli sohvaa yms. kyseisen klubin välineistöä...
 
Tyttö komensi minut sängylle. Menin selin ja olin hieman hämilläni, että mites täällä maassa nyt sitten on tapana tässä tilanteessa toimia, kun aiemmin en ole missään Privat-huoneessa käynyt, en edes Suomessakaan, saati sitten toisessa maassa jossa toimintatavat voi olla ihan eri. Norjan tyttö naurahti ja sanoi, että se ihan riippuu siitä, että kuka tulee... Ja nyt kun tunnen sut, niin voidaan ottaa vähän mukavampi eli sellainen rajumpi käsittely, josta ainakin hän aivan erityisesti pitäisi. Vastasin että siis mehän ollaan "tunnettu" vasta alle 2 tuntia, mutta hän sanoi, että pikkusiskoni on kertonut minusta paljon... ja kysyi voisiko ihan ekana suihin, kun oma pikku-Veitikkani alkoi osoittaa taas heräämisen merkkejä... Vastasin, että tee ihan mitä haluat, ei sinun tarvitse kysellä... Se Strap-On oli siinä vaiheessa jo jäänyt jonnekin pois. Jossain vaiheessa hän sanoi, että "you are free to touch me" ja sama norjaksi, niin sitten se leikki menikin ihan molemmin puoliseksi lämppäämiseksi. Kiusasin klitorista kielelläni ja G-pisteen löysin melkein heti, ja aloin hieromaan sitä etu- ja keskisormellani. "Did I find the right spot?" - kyselin... Ja sain pienellä viipeellä orgasmin kourissa nykivältä tytöltä vastauksen, että "you found excactly the right spot, I see you´ve done this also before..." Kiittelin myös häntä, että hänellä on tosi hyvät ja taitavat otteet ja hänkin on varmaan tehnyt tätä aikaisemminkin myös? Hän nauroi ja vastasi hymyillen, että "a couple of times in those films". Hänellä oli oikeastikin suuseksi hallussa, ja samoin sormipeli, jos en olisi hetkeä aikaisemmin jo harrastanut seksiä muualla, niin olisi pystynyt pidättelemään millään, vaan olisin tullut heti...
 
Sitten siinä kohtaa tuli häiriötekijä, ja me jouduimme lopettamaan kesken ja antamaan huoneen jonkun toisen käyttöön, joten palasimme muiden juhlijoiden puolelle ison salin puolelle. Kiittelin siskoani, että melkoisen synttärilahjan järjestit ja erityisesti siitä, että järkestyi tällainen tapaaminen tämän norjalaisen kanssa. Ja mikä mukavinta, meillä natsasi heti, joten sovittiin, että kun muut aikoinaan lähtevät jatkopaikkoihin (tämä klubi ei ollut kovin myöhään auki), niin me lähdemme norjaistytön kanssa siskon kämpille (sisko lähti muiden kanssa juhlimaan eikä siellä ollut ketään). Niin me sitten tehtiinkin. Sain matkalla tingittyä luvan käyttää kameraa, ja tulikin muutama aivan huippuhyvä video ja muutama aika kiva kuva myös. Kyselin perästä päin, että saanko laittaa ne myös blogiini, ja muutaman viikon odottelun jälkeen sain vastauksen, että "Sweet-honey, It was a private club and it was a private night with you, please do not put anything of these to internet, they are only a present for you and for your privat use". No okei, en sitten saanut julkaisulupaa lopulta muille kuin ihan ekalle kuville, joissa norjalaista ei voi tunnistaa, ja hän tosiaan näyttääkin nyt erilaisessa hiustyylissään aika paljon erilaiselta kuin silloin niitä päivinä, jolloin hän vielä teki töitä kameran edessä.
 
Täytyy vielä lisätä tähän, että ennen kuin me siirryttiin siskoni kämpille, niin erään tytön ja kahden vartijan välillä alkoi kolmen kimppa siellä takahuoneiden sokkeloissa. Se oli sviitin viereinen huone, joku varasto ilmeisesti, ja he touhuilivat siellä niin että ovi oli auki. Se tietysti kuului ja osittain myös näkyi. Täytyy sanoa että pirun kiihottavaa itse asiassa katsoa kun toiset rakastelevat ihan aidosti. Porno on aina ylinäyteltyä, ja siihen liittyvät nautintoäänet on yleensä näyteltyjä, ja sen kyllä oppii huomaamaan. Mutta aidossa rakastelussa kaikki nauttii ihan aidosti, eikä näyttele yhtään mitään. Sellaista voisi katsella joskus jatkossakin. Niin ja miten nyt sitten töissä oleva vartija ja klubin "asiakas" alkavat näin lämmetä? Kuulemma sitä sattuu siellä joka ilta. Ja se on vartijoille vähän niin kuin "työsuhde-etu", joten kyseiseen paikkaan haluaa vartijaksi aika moni. Kaikki ei kuitenkaan pääse, ja melkoisen kokoiset ja lihaksikkaan karpaasit oli tulleet valituksi. On ainakin paikka turvallinen...
 
Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi. Miten sitten kävi niille Strap-On tai peppuseksi harjoituksille? No ei niissä päästy eteenpäin, eli peppuneitsyt olen yhä vieläkin. Pitää yrittää jollakin tavoin ehkä vähän hellemmin ja luotettavan leikkikaverin kanssa päästä tässä asiassa alkuun. Ehkä jonain päivänä sitten raporttia siitä.
 
Niin ja sisko, joka tämän takuulla jossain vaiheessa käy lukemassa, niin isot kiitokset ja viepä terveiset "työkavereillesi", ainakin niille kahdelle, tiedät varmaan keitä tarkoitan...;) Melkoinen synttärilahja, enpä olisi osannut kuvitella etukäteen.
 

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Bloggaajien omat peppuseksikokemukset ja pohdinnat

Koska kesällä ei tapahdu mitään (?), niin taas jatkuu teema "Lisää linkkejä kesälukemiseen". Keräsin tähän alle seuraamistani blogeista bloggaajien omia kokemuksia ja ajatuksia peppuseksistä. Erilaisia seksinovelleja on netti täynnä, mutta ilmeisesti alla olevat poiminnat ovat ihan oikeasta elämästä.

Otetaan naisten kertomukset ensin, eli naisnäkökulmaa ja ajatuksia peppuseksistä (lyhyt lainaus ja sen jälkeen linkki teksiin, josta lainaus on otettu):

Nainen peppuseksin saajana:

"Anaaliseksi ei nykyisin ole kovinkaan ihmeellinen asia. Oikeastaan on melkeinpä ihmeellisempää, jos sitä ei ole koskaan kokeillut."
http://seksiseikkailut.blogspot.fi/2011/03/peppuleikit.html#comment-form

"Ensimmäinen yritys meinasi kuitenkin jäädä viimeiseksi. Olimme aivan liian hätäisiä. Mieheni antoi minulle suuseksiä ja sormetti minua peppuun."
http://rakkauttarakastelua.blogspot.fi/2010/06/peppuseksista.html

"Olin vatsallani, ja mun mielestä tyyppi alkoi sohia mulkullaan kakkosta kohti. Mä olin silleen, että hold on, laitetaan vähän liukkaria väliin."
http://almasescapades.blogspot.fi/2012_06_01_archive.html

Aina kaikki ei suju niin kuin pitäisi: "Mieheni yritti olla varovainen ja painoi hitaasti ja varovasti sen mun neitsyeen peppuun, se sattui ja kirpaisi."
http://evanelamaajaerotiikkaa.blogspot.fi/2013/04/eka-kerta.html

Naisen pohdintaa: "En tiedä miksi, mutta minusta on käsittämättömän seksikästä, jos mies panee minua peppuun maatessani kokonaan vatsallani."
http://puremuablog.blogspot.fi/2013/07/seksiasennoista.html

"Ex kertoi minulle tekevänsä minulle mitä vain ikinä halusi ja niin hän tekikin... Hän ei välittänyt vastustelevista vikinöistäni kevyen piiskaamisen, anaaliseksin tai tukistamisen suhteen."
http://reraou.blogspot.fi/2012/11/kun-opin-aikuisten-leikkeja.html

"Ensimmäinen nuolaisu, joka tavotti peräaukkoni sai minut huokaisemaan jännityksestä. Se tuntui itseasiassa ihan miellyttävältä, lämpimältä ja pehmeältä."
http://moderniaseksia.blogspot.fi/2013/04/toive-8-peppuseksia-anilingus.html

"Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Hennalla oli kaksi miestä yhtäaikaa sisällään, toinen pimpissä ja toinen pepussa."
http://seikkailujarannalla.blogspot.fi/2012/07/seikkailu-nro-5-kaksi-yhtaaikaa.html?zx=abd9417579e7bea8

"Alku on melko epämukava, jopa tuskainen. Homma helpottuu, mutta en pysty rentoutumaan kunnolla."
http://neiti-s-yksinoikeudella.blogspot.fi/2013/01/when-things-dont-go-quite-as-planned.html

"Sisään meno sattui, joten pidimme taukoja ja aloitimme alusta monta kertaa. Aina vaan se sattui ja sattui, yritin vain olla rentona."
http://feels-so-good-being-bad.blogspot.fi/2012/08/anaalibileet-jatkuu.html

Nainen saajana: "Aluksi varovaisesti ja tunsin pientä kipua ja pysähdyin hetkeksi mutta lopulta istahdin kullin päälle koko painollani ja voihkaisin kullin upotessa juurtaan myöten peräreikääni." Ja sen jälkeen antajana: "Upotin kullin taas syvälle nieluuni ja kostutin sormiani pillusssani ja työnsin etusormeni Ilkan tiukkaan anaalireikään."
http://sexyheels.vuodatus.net/lue/2011/12/pr-aa



Nainen peppuseksin antajana:

"Liukastin ensin sen toisen persereiän, ja samalla kun otin siltä suihin, upotin ne helmet sen perseeseen, ja se tykkäs siitä."
http://karannutnainen.blogspot.fi/2010/01/kimppakivaa_07.html?zx=f22b2ce171c7f1cc

"Jo varhaisimmissa seksikokemuksissani teini-iässä totesin poikien tykkäävän, kun niiden peppua nuolee tai laittaa sormen sisään."
http://puremuablog.blogspot.fi/2013/06/peppuseksia-miehelle.html

"Sit pyys et myös tunkisin sormeani anaaliin. Noh, vähän liukkaria kehiin ja edelleen suojan kanssa tungin sormeani hänen pyllyyn ja hän huokaili työntäen persettään mua kohti niin, että melkein tipuin sängyltä. :D"
http://tassatalossaasuuhuora.blogspot.fi/2011/11/taas-ulkomaalaisiata-asiakkaista.html?zx=e014e32d9e3a668a

"Aluksi ehdotin Entiselleni, että menisi mahalleen, koska olen itse huomannut sen helpoimmaksi anaalipano-asennoksi itselleni, mutta ei se oikein toiminut."
http://saastamoisia.blogspot.fi/2013/07/rakas-paivakirja-panin-tanaan-miesta.html?zx=b05f525d183c885f

Mies peppuseksin saajana:

"Ne muuten saivat todella kovasti kyytiä kun olin Humblerissa ja vyössä samanaikaisesti, hän pani minua samalla pyllyyn ja jakoi tiukassa puristuksissa oleville kasseille luunappeja."
http://lukittuna.blogspot.fi/2013/04/orgasmeja-ja-keskustelua.html?zx=bb7983c922fb861c



Mies peppuseksin antajana:

"Pyörittelin rasvattua sormeani naisen peppuaukon suulla, kunnes sormi upposi hänen sisäänsä. Rasvasin suuaukkoa vielä hetken, mutta sitten kiima otti minusta vallan."
http://100naistako.blogspot.fi/2013/01/22-taru.html

Onko jossain muualla netissä vielä hyviä tosikertomuksia? Tai onko itselläsi kokemus, jonka haluat jakaa muille? Ole hyvä ja jatka kommenttikentässä, please feel free to go further in comment box below ;-)

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Seksi ei ole pelkästään mukavaa, vaan myös kannattavaa!

Netistä voi löytää paljon hyviä tutkimuksia! Lomakauden alkaessa tässä hyviä lukuvinkkejä!

Seksi ei ole pelkästään mukavaa, vaan myös kannattavaa:
http://www.voice.fi/suhteet/haluatko-nayttaa-ikaistasi-nuoremmalta-harrasta-seksia-saannollisesti/4/51530

Villi ja kokeileva meno makuuhuoneessa on hyväksi mielenterveydelle:
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2013062017178150_se.shtml

Peppuseksistä eniten orgasmeja (Lontoon kielellä):
http://www.marieclaire.com/sex-love/dating-blog/rise-in-anal-sex-statistics

Parasta seksiä saa kaverilta:
http://www.avatv.fi/rakkausjaseksi/artikkeli.shtml/2012/07/1187208/tutkijat-selvittivat-kenelta-saa-parasta-seksia

Nyt sitten vaan rohkeasti kokeilemaan. Muistakaa vaihtaa välillä asentoa ;)


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Miten isketään nainen (tai mies)?

Bongasin jokin aika sitten netistä Pleieri-blogin (http://pleieri.blogspot.fi/), joka on antanut paljon ajattelemisen aihetta ja pysäyttänyt funtsimaan asioita itsekin. Ehdoton fakta on se, että Pleieri-blogin kirjoittaja osuu hyvin usein hyvin napakasti naulan kantaan, ja blogi on omassa sarjassaan ehdottomasti paras mihin olen törmännyt ikinä. Blogi myös päivittyy kiitettävän usein. Silti olen itse kuitenkin sitä mieltä, että yhtä ainoaa totuutta ja oikeaa menettelytapaa ei ole tässäkään asiassa, ja joissakin asioissa itse olen toiminut täysin eri tavalla, ja silti olen pärjännyt ihan hyvin. En aio muuttaa omia tapojani, jotka ovat itselleni luontaisia.

En nyt ala tässä toistamaan kaikkea Pleierin kirjoittamaa, koska hän on kirjoittanut ja kiteyttänyt asiat varsin hyvin, ja tehnyt tarkkoja havaintoja. Sen sijaan kerron omista vaihtoehtoisista menettelytavoista. Lisäksi listaan ne muutamat asiat, joista olen samaa tai eri mieltä. Kaikesta muusta olenkin sitten Pleierin kanssa suunnilleen samaa mieltä. Päätäni nyökytellen olen hänen tekstejään lueskellut... Että joo, noinhan se menee ja itse asiassa juuri noin se vastapuoli (omasta näkökulmastani nainen) saattaa juuri sillä hetkellä toimia tai ajatella.

Missä kohdin sitten itse toimin ja omasta mielestäni voisi toimia toisin mitä Pleieri blogi ohjeistaa? Ensimmäinen ja ehkä ainoa kohta josta olen kovastikin eri mieltä on päivitys puhumisen haitallisuudesta. Siis itse olen perusluonteeltani aika puhelias. Tekstiä tulee kuin Runebergiltä niin suullisesti kuin kirjallisestikin. Eikä keskustelussa kiusallisia hiljaisia katkoksia yleensä synny. Ja jostain syystä monet naiset vaan tykkää mun jutuita. Väittäisin, että mies joka saa puheillaan naisen nauramaan, saa naiselta ihan mitä tahansa.

Mutta silti myönnän ja korostan, että ei tämäkään kirjoitus Pleirin blogin pitäjältä suinkaan mikään hutilyönti ollut. Mutta tässä siis toimii myös vaihtoehtoinen menettelytapa. Osa naisista nimenomaan haluaa ja tykkää kuunnella tarinoita, ja hyvä tarinaniskijä ja "amatööri-tilannekoomikko" on aina tervetullut myös bileisiin. Ihan niin kuin vaan varmistamaan se, että bileissä ei tule kellekään tylsää...

Mutta aivan niin kuin Pleieri kertoo, myös oman havaintoni mukaan kaikki (varsinkaan ihan nuoret) naiset eivät jaksa turhia höpötyksiä kuunnella, joten Pleieri on varmuudella myös osittain oikeassa. Naiset ovat siis erilaisia. Tämä pitää muistaa myös seksin aikana. Se mistä yks tykkää - se ei aina sovellu toiselle sellaisenaan. "Pelimiehen" on osattava aina mukautua tilanteen mukaan.

Edelleen omasta mielestäni outo linja jatkuu, kun Pleieri kirjoittaa että "Anna naisen keskittyä hyvään ulkonäköösi äläkä puhu juuri mitään." Siis okei - ymmärrän hyvin mitä Pleieri tavoittelee: antaa naisen mielikuvituksen laukata. Eikä sitä tohdi häiritä millään tavoin, vaan antaa naisen "saalistaa itse". Mutta hei - tässä on vaaran paikka, eli niin kuin Pleieri itsekin toisaalla (siis tässä linkissä ) toteaa, että nainen ei juuri koskaan tee aloitetta, ja miehen pitää olla aktiivinen ja omasta mielestäni nainen ei paljoakaan piittaa hiljaisesta tuppisuusta, jonka hän kuvittelee olevan ujo peräkammarin poika. Tai jos kohde on komea, sitten nainen kuvittelee, että se mies on itseään täynnä, kun ei mitään puhu hänelle. Mutta reipas ja iloinen puhe miehen suunnalta yleensä murtaa jään. Ja taaskin Pleieri on oikeassa siinä, että miehen pitää ajatella ennen kuin puhuu. Jos puhuu ensin ja ajattelee vasta sitten (siis päästelee sammakoita suustaan), niin sitten tietysti tilanne on pilattu, niin kuin Pleieri on itsekin terävästi havainnoinut.

Puhumisen haitallisuutta käsittelevässä kirjoituksessa Pleieri osuu osassa kirjoitustaan myös napakasti naulan kantaan, eli itse toimin täysin samoin kun Pleieri-blogin pitäjä kirjoittaa että "treffeillä aloitat heti fyysisen kontaktin tilanteeseen sopien, etkä peittele halujasi..." - ja totta! Itse käytän myös ns. "sanatonta viestintää", eli kosketus tyyliin otamme drinksut, tulen ihan viereen (yleensä turvaetäisyys ventovieraan kanssa on jopa metrin luokkaa, ja jos nainen päästää ihan kylkeensä kiinni, se on aina hyvä merkki), ja siitä voi sitten siirtyä vaikka silittelemään naisen selkää, kun nainen istuu kainalossa. Jos on pitkät hiukset pitkin selkää, niitä voi haroa siinä samalla. Sitten jossain välissä tulee väistämättä lämmin katsekontakti puolin ja toisin. Siitä nappaan heti kiinni, koska se johtaa suutelemiseen. Sen jälkeen tapahtumat etenevät yleensä vauhdilla. Omaa kättään voi suutelemisen aikana liikutella paljon rohkeammin ja voimakkaammin. Käsi ei kuitenkaan tässä välissä saa lipsua yhtään. Ainakin itse jätän ensikontaktin aikana ainakin tissit ja jalkovälin rauhaan. Perseestä pystyy pikkuisen puristelemaan, mutta baarissa tämän enempään ei ole edes varaa, jos ei istuta perähuoneen pimeässä loosissa. Muuten alkaa keräämään kiusallisia katseita ympärillä olevilta...

Toinen asia, jossa toimin eri tavoin miten Pleieri kirjoittaa omassa blogissaan (ilmeisesti hän myös ajattelee samoin?) on kohtelias kielen käyttö. Itse en edes anonyymina kirjoittele tänne omaan blogiini mitään "lihavista rumista naisista". Nämä sanat eivät kuulu omaan sanavarastooni ollenkaan. Eikä maailma muutenkaan ole niin mustavalkoinen, mitä Pleieri ehkä antaa ymmärtää blogipäivityksessään http://pleieri.blogspot.fi/2013/05/ruma-lihava-nainen.html .

Komppaan täysin ko kirjoitukselle tullutta kommenttia, jossa anonyymi lukija kommentoi näin: "Koska "rumat ja lihavat" voivat olla hyviä sängyssä ja sinut ruumiillisuutensa kanssa - mikä ei aina toteudu laihempien ja laitetumpien kohdalla." Itselläni on ihan samansuuntaisia kokemuksia. Lisäksi itse tiedän mille tasolle oman rimani asetan. Minulle ainut asia ei ole ollenkaan se ulkonäkö, joka toki auttaa puolin ja toisin silloin kun on seikkailuseuraa hakemassa. Mutta sen jälkeen moni muu asia ratkaisee jo paljon enemmän, että onko seksikokemus hyvä ja haluaako ehkä uusintaakin vielä. Omasta mielestäni moni nainen ajattelee ihan samalla tavalla? Toki hyvä ulkonäkö on aina plussaa, ja koskaan siitä ei voi olla mitään haittaa. Tämä vielä korostuu varsinkin lyhyissä ja etenkin yhden yön suhteissa, mutta kaikissa tapauksissa myös luonne, käytös, puheet, ulkoinen olemus eli ns. "kemiat" ratkaisevat paljon enempi. Hyvän näköinen tyyppi - olipa hän sitten mies tai nainen, voi olla myös itse asiasta tietoinen ja niin paljon itseään täynnä, että fiilikset menee toiselta jo siinä vaiheessa.

Mutta enemmistöhän meistä on ihan tavallisen näköisiä (sellaiseksi arvioisin myös itse itseni). Näitä ääripäitä eli "lihavia ja rumia" (itse käyttäisin sanavalintoja hieman pyöreä ja "ei-aivan-missiainesta", mutta samasta asiasta siis puhutaan kuitenkin), tai toisessa ääripäässä Pleierin lanseeraama "kympin nainen", niin näitä molempia ääripäitä on itseasiassa aika vähän. Maailma ei siis todellakaan ole mustavalkoinen tässäkään kohdin.

Paljastan tässä kohtaa nyt omia taustojani sen verran, että olen ollut käytännöllisesti katsoen koko aikuisikäni naimisissa aina 21 ikävuodesta eteenpäin. Nyt on toinen vaimo menossa. Toinen vaimoni on missikisojen finalisti (ei päässyt kolmen parhaan joukkoon eikä edes lehdistön suosikkitytöksi, mutta finalistiksi pääsi kuitenkin. Vuosilukua en nyt tietenkään kerro tässä kohtaa). Ja toki seksi on miellyttävää kauniin naisen kanssa ja kaunista naista on kiva näyttää kavereillekin ja on mukava liikkua edustustilaisuuksissa. Ei tarvitse ainakaan puolison ulkonäköä yhtään hävetä.Eikä tässä mitään, mutta totuus on kyllä valitettavasti sellainen, että monta kertaa paljon parempaa seksiä olen saanut kodin ulkopuolella kuin kotona. Ja näillä salaisilla seikkailuillani vastapuoli on ollut ehkä hieman pyöreähkö (niin kuin suomalaiset naiset yleensä on) ja ehkä ei aivan missikisa-ainesta, mutta he ovat sinut oman kroppansa kanssa. Monet ovat olleet helvetin hyviä seksissä. Missään nimessä ei voi väittää että kaikki naiset olisi lihavia ja rumia, jos ei ole "ihan missiainesta". Ja kun seksi on pirun hyvää, silloin sitä haluaa molemmat myös uudestaan ja uudestaan. Pisin salasuhde itselläni on kestänyt liki 5 vuotta, ja molemmat olimme ja olemme yhä onnellisesti naimisissa kumpikin omilla tahoillamme. Tämä pitkäksi venähtänyt salasuhde varmaan jatkuisi yhä edelleenkin, ellei toinen osapuoli olisi muuttanut työnsä perässä toiselle puolelle Suomea. Sitä se valtiovallan hajauttaminen ja maaseutukaupunkien elinvoimaisuuden varmistaminen aiheuttaa :-( ...sanonko että perkele...).

Puuttumatta nyt nippelitasolla mihinkään yksittäiseen kirjoitukseen, niin itseäni - ja myös yhtä toista Pleieri-blogin (ilmeisesti naislukijaa ?) jäi mietityttämään sellainen asia, että miksi ihmeessä täytyy pitää näin kovaa kiirettä sen saamisen kanssa? Siis esimerkkinä nyt vaikkapa se baariympäristö, niin nyt jos lähtee baariin, niin onko pakko saada jo samana iltana? Miehelle reipas etenemisvauhti kait sopii aina, mutta nainen lämpenee useasti paljon hitaammin. Torjutuksi tulemista tapahtuu aina ja kaikkialla, eikä kenenkään kannata eikä pidäkään siitä lannistua. Vaan aina kun saa pakit, pitää jaksaa yrittää uudestaan. Sillä strategialla menestyy loppujen lopuksi aina.

Omasta mielestäni ja myös erään Pleieri-blogin toisen lukijan mielestä paljon parempi strategia on koota itselleen ns. "valmis haaremi", jolloin joltain suunnalta saa aina. Jos ei saa - sitten voi etsiä uutta, kas näin toimii tämä toimintamalli: http://prepeptuaparisuhde.blogspot.fi/.

Preptualla on myös hyvää pohdintaa siitä, että miten saa haaremin pysymään koossa, siinäkin tilanteessa että haaremiin kuuluva nainen oivaltaa, että rinnalla on muitakin naisia? Itse sanoisin että hyvä seksi koukuttaa aina. Niksit siihen kannattaa opetella. Ehkä tästä omasta blogistanikin saattaa löytyä jotain osviittaa tähän suuntaan? Ja siihen päälle vielä hyvä käytös, hyvä supliikki, "perusasiat kunnossa", ulkonäkö hoidettu yms, yms, niin kyllä se haaremi vaan pysyy koossa. Ja jos joku yksittäinen haaremin jäsen lähtisikin pois, niin mitäs sitten? Jos loput jää, niin menetystä ei juurikaan huomaa, ja sen voi paikata etsimällä tilalle jonkun uuden. Sen uuden etsimisessä monikin Pleier-blogissa oleva ohje voi olla suureksi avuksi. Haaremi-systeemi myös mahdollistaan miehelle useampia seksikertoja saman naisen kanssa, sekä siihen liittyen uuden kumppanin paremman opettelun. Silloin seksistä saa enempi irti, sekä mies että nainenkin. Omasta mielestäni Preptuan havainto oli hyvä, ja sitä mallia käytetään paljon. Ja siinä mallissa kiire ei ole ongelma, eli myös Pleierin kategorioissa "kyllä - ehkä - ei" -naiset niin myös kaikki ne "ehkä" kategoriaan kuuluvat naiset ehtivät hyvin mukaan, eli aikaa lämmetä on aivan tarpeeksi. Ja silloin Pleierin mainitsemat prosentit 94% vastaan ja 6% puolesta paranevat aikalailla.

Nämä prosentit muuten ymmärsin ensilukemalta vähän väärin. Siis jos keskiverto baarista haluaa naisen sänkyynsä, niin ihan varmasti se vaatii tuon 20 treffauskertaa, eli vain 5-6% naisista on ns. "heti valmiita" viettämään ns. "laatuaikaa" ja ihan samantein. Loput vaatii kypsyttelyä kauemmin ja osa ei suostu koskaan. Ne jotka eivät suostu koskaan, niin syyt on selostettu aivan oikein ja erittäin kattavasti Pleierin blogin puolella, (tässä linkissä) .

Lisäksi tämän saman blogipäivityksen (tässä linkissä) yhteydessä tuli jälleen kerran esille tuo Sannan tapaus (tässä linkissä ), jossa siis väitän harhautusmielessä jutussa olevia kuvia aidoiksi. Mutta feikkejä ne on, aivan kuten jotkut nokkelat lukijat ovat osoittaneet, niin kuvien osalta väite on täyttä potaskaa. Ja se harhautus meni siis tältä osin pieleen (linkattiin että netissä on muuten yksi juttu joka sopisi tiettyyn tilanteeseen, ja kuvilla yritettiin osoittaa että henkilö olisikin ollut ihan joku muu). No, onneksi siitä läheltä-piti-tilanteesta selvittiin sillä kertaa ihan muutenkin (kun kerran kukaan ei nähnyt mitään, vain ääniä oli kuultu ja sehän ei todista mitään).

Tässä mielessä tämän yksittäisen jutun voisi ihan vaikka poistaakin tästä blogista (koska omasta mielestäni muissa kertomuksissa ei ole mitään ongelmaa, ja jos olisi - kaipa Pleieri(kin) olisi sen sitten kertonut, aivan kuten muutkin lukijat tuovat esille, jos joku ei pidä paikkaansa?).

Mutta oivalsin kuitenkin, että nimimerkki "Sannan" tarina on ehkä mun ainut pelastusrengas, jos tämä blogi lipsahtaa jotain kautta oman lähipiirin tietoon. Ongelmiahan siitä tulisi väistämättä. Parisuhde menisi karille ja todennäköisesti bisnekset myös. Eli suomea puhuvan maailman voisi jättää heti taakseen. Ei se silleen haittaisi, olen ennenkin viettänyt paljon aikaa ulkomailla. Paluu sinne ei olisi mahdotonta nytkään, jos omat hölmöilyt siihen johtaa. Siinä mielessä tämä oma blogini olisi itse asiassa viisainta poistaa heti ja kokonaan, ennen kuin vahinko sattuu. Mutta "Sannan" tarinan avulla voin taas yrittää väittää, että koska se ainakin on täyttä feikkiä, niin todennäköisesti sitten koko blogi on pelkkää mielikuvituksen tuotetta, ja oikeassa elämässä ei ole tapahtunut yhtään mitään... Uskoiskohan joku tällaisen meriselityksen?

Tietysti hiukan tämän meriselityksen uskottavuutta saattaa häiritä eräs lukijan eli "Neiti S:n" kommentti (tässä linkissä) mutta en mä poista tätäkään juttua. Olkoon blogini sellainen kuin on. Ja se mitä lukijat ajattelevat, niin osa varmasti ajatteleekin että "täyttä skeidaa koko helahoito", ja osa ehkä uskoo että jutuissa voi olla perää, ja osa tietää varmasti (pari viimeisintä juttua lukuunottamatta kaikilla muilla on vastapuolen suostumus). Yritän pitää tästä jalosta periaatteesta edelleenkin kiinni, mutta valitettavasti se johtaa siihen, että blogi ei koskaan (?) päivity. Joten pientä lipsumista voi olla jatkossakin tiedossa...;)

Ehkä tässä sitten alkoikin olla kaikki se, missä on olemassa erilaisia ja vastapuolesta riippuen ihan yhtä hyviä menettelytapoja. Kerään tänne loppuun vielä oman ansiolistani Pleieri-blogin tiimoilta, ettei nyt kellekään vaan edes vahingossakaan muodostu sellaista mielikuvaa, että suhtautuisin blogiin jotenkin kriittisesti ja haluaisin haukkua sen maan rakoon. Siis ei suinkaan. Vaan pikemminkin päin vastoin. Kuten alussa jo kerroin, Pleieri-blogi on suomenkielen alueella varmastikin alansa paras ja ehdottomasti paras niistä, mihin olen itse koskaan törmännyt tässä osa-alueella. Ja erityisesti näistä asioista olen täysin samaa mieltä ja haluan esittää erityiskiitokset Pleieri-blogin kirjoittajalle, että hän on tuonut asiat esille, ja se varmasti antaa hänen bloginsa lukijoille ajattelemisen aihetta. Ja jos joku ottaa opikseen ja saa enempi seksiä, se on omasta mielestäni pelkästään vain ja ainoastaan hyvä asia, sekä miehen että naisenkin näkökulmasta. Seksi piristää, ja hyvä seksi etenkin! Mutta ongelma vaan on siinä, ettei vaan tahdo aina päästä lähtökuopistaan lainkaan liikkeelle. Silloin mitään ei tapahdu. Ei vaikka toinen, tai ehkä molemmatkin sitä haluaisivat. Tässä joitakin esimerkkitapauksia tähän tilanteeseen liittyen (molemmat kirjoitettu naisnäkökulmasta):

"meilleteillevaieriteille" -blogi

"puremua" -blogi

Sitten ne Pleieri-blogin kultajyvät tässä:

http://pleieri.blogspot.fi/2013/04/miten-iskea-nainen-baarista.html
(Tässä kaikki on totta ihan sanasta sanaan! Lisään vain sen - että itselläni ei ole mikään kiire, ja otan ne "ehkä" kategorian -naisetkin ihan samalla tavalla huomioon, eli teen kontakteja naisten suuntaan mahdollisimman paljon. Osa naisista on ehkä jonkun isomman porukan mukana, eivätkä mitenkään voi siitä poistua miehen matkaan saamatta samalla huoran leimaa. He eivät ehkä pysty edes luontevasti keskustelemaan ventovieraan tarinaniskijän kanssa, vaan näyttelevät vaikeasti tavoiteltavaa. Itse kerron että valitettavasti mulla on nyt vähän kiire ja nähdään myöhemmin, kättelen ehkä lähtiessäni. Kätellessä aivan kuten taikatemppuja esittävä korttitaikuri annan salaa käyntikorttini. Siinä on työpuhelin ja sähköposti. Ja tittelinä "toimitusjohtaja". Googlella nainen löytää netistä loput. Toimii muuten pirun hyvin, eli jos on pistänyt 10 käyntikorttia jakoon, niin perästä päin tulee aika monta yhteydenottoa, jossa nainen kysyy ja ehdottaa että nähdäänkö jossain ja jutellaanko lisää. Ja silloin ollaan salaisessa paikassa ja huoran leimat jää saamatta puolin ja toisin. Sanattomalla viestinnällä kehitys menee usein ja ihan ex-temporee makuuhuoneen puolelle, joko ennemmin tai myöhemmin. Mitään kiirettä minulla ei ole ja naisia kohtaan olen aina kohtelias ja hienotunteisesti käyttäytyvä herrasmies. Ainakin omasta mielestäni.)

http://pleieri.blogspot.fi/2013/04/mita-tehda-kun-iskit-naisen-ja-sait.html
(Taaskin totta joka sana! Tekstin 2 tärkeintä kohtaa on tässä: "Selvität päivän joka sopii molemmille... Ja sitten lyöt tämän kyseisen päivän lukkoon.. Nähdään maanantaina 19.00 paikassa X... (Nainen vastaa ok.. Kuulostaa hyvältä)"
"Kun treffit lähestyy.. Vaikkapa sovittu päivä maanantaina... Lähetä tekstiviesti muutama tunti ennen näkemistä muistuttaaksesi treffeistä... "Nähdään 19.00 X:ssä.. Toivottavasti päiväs on menny hyvin ;)"
 
Siis myyntimiestäkin opetetaan aina, että kaupat pitää osata "cloussata" eli saada nimet paperiin ja kättä päälle. Useimmiten myyntimies pääsee melkein maaliin, mutta ei ihan. Sama juttu naisten iskemisessä. Miehen pitää olla päättäväinen ja ohjata määrätietoisesti asiat maaliin saakka. Just noin mitä tuolla yllä on Pleieristä poimittuna kuvattu, siihen ei minulla mitään lisättävää/muutettavaa eikä pois otettavaa.)
 
(Totta joka sana, paitsi ei nettiin kannata suhtautua mitenkään väheksyen, ja itse en kiireistä johtuen enää nykyisin paljon muuta ehdikään. Samoin on tilanne monella muullakin, ja YH-äideille netti on erittäin toimiva, koska ei tarvitse miettiä lasten hoitoa siksi aikaa että pääsisi illalla baariin. Ja rankan päivän pääteeksi (ensin päivätyö, sitten lasten kanssa ja niiden nukuttaminen), niin YH-äiti ei edes baariin ehkä jaksaisi lähteäkään? Ja jos lähtee, taas pelko siitä että huoran leima vaanii (YH ei todellakaan merkitse että "yleinen huora", vaikka moni saattaa niin kuvitella? Pleierin tärkein kiteytys oli mielestäni tässä lauseessa: "Älä kuitenkaan kirjoittele "mitään tuhmia" koska profiilistasi tuli jo selkeäksi millainen mies olet." Tämä on myös miesten (erityisesti nuorten miesten?) pahin sudenkuoppa, eli kiinnostuneelle naiselle lähetetään oman kalun kuva (joka ei naista kiinnosta pätkääkään), tai sitten että lähetetty viesti on niin lyhyt, että siinä ei lue muuta kuin että "Moi, mun nimi on Reino-Uolevi, haluatko nussia mun kaa?" Tällainen viesti on naiselle ehdoton turn-out, mutta yllättävää kyllä - kerran kun katsottiin erään tutun naishenkilön kanssa yhdessä hänen saamiaan vastauksia erään netin treffipalstalta, niin vähintään 95% miehistä oli kokeillut onneaan juuri tämän kaltaisella lauseella. Eli jos mies osaa ja malttaa vastata asiallisesti ja hienotunteisesti, niin jollain aikajänteellä aina saa (sillä jos suoraan täräytät ekassa lausessa sen mitä haluat, niin ilman jäät aina). Lisäksi se sanaton viestintä toimii usein paremmin kuin puhe (tässä kohdin se usein menee niin), ja Pleierin sivuilta löytyy video miten esim. naisen kättä voi kosketella... Varatuille miehille ja naisille on omat nettisivustot, esim. Victoria Milan (uskallan suositella, ja joo - olen siellä(kin) myös itse:-).
 
On varmaan 10 muutakin tosi napakasti naulaan osunutta havaintoa, huomiota tai ohjetta, mutta tässä kait tärkeimmät tällä erää.
 
Ja lopuksi kevennyksenä kuva, kuinka luolamiesten aikakaudella naisen iskeminen kävi nopeasti ja kätevästi, enää ei ole yhtä helppoa:
 
 
 
PS:
Sain lukijapalautetta edellisestä blogi-päivityksestäni (linkki tässä) eli asiaa lomaromansseista ja Jyväskylän reissusta. Lukija ihmetteli, että miten mulla muka voi aina käydä niin helvetin hyvää tuuria, että nytkin muka joku tulee messiin pienellä varoituajalla ja vielä olisi seksiäkin harrastettu? Vastaan tämän postauksen yhteydessä koska asia sopii tähän. Eli kysyin samaa asiaa kahden viikon ainakana 8 naiselta. Vain yksi suostui, ja hänkin sitten ihan viime tipassa ja vain hetkeksi ja vain siiderille oli tarkoitus mennä muutamiin kävelykadun paikkoihin. Tekosyy kotoa lähtemiselle oli tyttökaverin kanssa ulkona käyminen, kun oli kaunis kesäpäivä ja siideriä teki mieli. Tämä aika pitkälti tukee myös Pleierin kirjoituksia, eli torjutuksi tulemisen prosenttimäärät on jokaisella aika suuret, vaikka olisi hyvännäköinenkin (itse en sellaiseksi itseäni kuitenkaan lue, omasta mielestäni mä oon ihan tavallinen kadun tallaaja, mutta puhumalla pärjään aika hyvin, niin kuin pärjää moni muukin mies. Ja ammattina myyntimies on muuten sellainen, joka yleensä osaa käsitellä toista ihmisetä hienovaraisesti ja oppii tulkitsemaan pienetkin reaktiot nopeasti ja oikein, ja osaa ottaa niistä kiinni, tein joskus muinoin myyntihommia itsekin, ja voin suositella, sama toimii naisten kanssa).
 


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Lomaromanssi pidentää ja parantaa lomaa?

"Lomaromanssi saa loman tuntumaan paljon pidemmältä ja paremmalta." Tätä mieltä oli ainakin erittäin vahvasti Eija Jyväskylästä, jonka tapasin eilen illalla ja jatkuen vielä tähän aamuun, siis noin klo 03 maissa yöllä sitten vielä naitiin viimeisen kerran. En tosiaan olisi eilen reissuun lähtiessä vielä olettanut, että ilta voisi päättyä näin:

 
 
Kaikki alkoi siis siitä, että eilen työreissuun lähtiessäni selasin Victoria Milanin ilmoituksia, ja samaan aikaan paikalla sattui olemaan Eija 37v Jyväskylästä, jolle pistin viestiä että "Veikeä tässä moi, tulen kohta Jyväskylään - lähtisitkö paikallisoppaaksi Jyväskylän yöelämään? Vastaus tuli parin minuutin kuluttua, että "kiitos ehdotuksesta, mutta valitettavasti näin nopealla varoitusajalla ei kyllä pysty. Lisäyksenä Eija kertoi muuten vaan tutkailevansa netti-ilmoituksia ihan vaan mielenkiinnosta, eikä ole aikeissa tavata välttämättä ketään. Jatkettiin kuitenkin keskustelua kunnes minun oli pakko lähteä liikenteeseen, ja aloin lopetella keskustelua toteamalla, että nyt on pakko lähteä kohti Jyväskylää ja yrittää löytää sieltä hotelli Mattilanniemi ja hotelli Alba. Eija kertoi asuvansa ihan siinä jossain lähistöllä ja sanoi, että jos hän siltikin pääsee iltalenkillään hetkeksi poikkeamaan, niin hän voisi tulla esim. hotellin terassille, kun kuulemma tunsi sen paikan aika hyvin. Jatkettaisiin siitä sitten vaikka kävelykadulle, joka tosin voisi olla näin arki-iltaisin aika hilainen. Viikonloppuisin porukkaa olisi enempi. Sovittiin että näillä mennään ja vaihdettiin puhelinnumerot ja minä lähdin ajamaan kohti Jyväskylää.

Muutaman tunnin päästä laitoin Eijalle tekstaria, että olen hotelli Alban juniorisviitissä ja katselen upeita maisemia, vastapäinen ranta näytti hotellihuoneen ikkunasta tältä:

 
Yliopiston rakennukset olivat tosi kauniita Jyväsjärven rannassa ja näin lähellä yliopiston rakennuksia en ollut koskaan käynytkään. Tätyy sanoa että Juniorsviitin saunastakin näkymät olivat aika kohdillaan?
 
 
Maisemia ihaillessani tuli Eijalta viestiä, että hän lähtee "iltalenkille" ja että nähdään ravintolan terassilla 20 minuutin päästä. Menin siis sinne odottelemaan, ja hetken päästä Eijan antamiin tuntomerkkeihin sopiva reipas vaaleahiuksinen rouva saapuikin kävelysillan pielestä sisään ravintolan terassille. Koska kuumasta kesäpäivästä johtuen kumpikaan ei ollut syönyt vielä päivän aikana juuri mitään, niin tilattiin kummatkin lämpimät leivät, joissa oli mukana 140 gramman pihvi ja lohkoperunat. En muista annoksen nimeä, mutta voin suositella! Annos oli erittäin hyvä ja runsas. Talon oma punaviini sopi siihen kylkeen aivan loistavasti. Syödessä ja rupatellessa aika meni yllättävän nopeasti ja vajaan parin tunnin päästä totesimme, että nyt olisi varmaankin sitten aika lähteä sinne keskikaupungin kävelykadulle ja sitä ennen haen muutamat jutut huoneestani mukaani. Eija tuli mukaan myöskin katsomaan huonetta, kun ei ollut hotellissa sisällä käynyt koskaan, vaikka kuulemma siitä ohi kävelee ihan päivittäin.
 
Juniorsviitin ikkunoista näkymät avautuvat kahteen suuntaan, talon päätyikkunoista näkyy Ainolan rannan suunnassa oleva suihkulähde ja Lutakon kerrostaloalue. Myös Eija ihastui näkymiin, ja kertoi että täältä suunnasta näytti kaikki jotenkin erilaiselta, kun vertaa siihen miltä sama näkymä näyttää Lutakon kerrostaloista, joissa hänellä kuulemma asui joku kaveri. Jäätiin siis hetkeksi vielä ihastelemaan maisemia, ja otettiin hotellihuoneen minibaarista oluet. TV:stä tuli jotain 80-luvun iskelmälauluiluista ja laulajista kertovaa ohjelmaa, ja Eija kertoi miten niistä tuli ihan nuoruus ja joku nuoruuden rakkaus mieleen. Tässä vaiheessa huomasin, että terassilla nautittu viinipullo ja oluet alkoivat vaikuttaa ja itselläni oli hyvä meinkinki, ja näytti Eijakin olevan vahvasti nousuhumalassa, ja kun jäätiin vielä katsomaan sitä TV-ohjelmaa, niin sen aikana korkattiin vielä toisetkin oluet. Istuttiin siis sohvalla, katsottiin TV:tä ja sen verran vähän kädet eksyivät puolin ja toisin, että pikkuisen suudeltiinkin siinä.
 
Eija kävi siinä vaiheessa WC:ssä ja ihasteli maisemia saunan ikkunasta (WC, kylppäri ja sauna oli kaikki samassa tilassa), joten hitto - mikäs siinä - napsautettiin siinä sitten saunakin päälle, kyllähän me sekin kerittäisiin testaamaan, kun ei nyt niin mikään hirveä hoppu tai hengenhätä ollut kummallakaan. Joten jatkoimme TV:n katselua ja suudeltiin yhä vaan kiihkeämmin, siirryimme sängyille makaamaan. Eija oli hyvin aktiivinen osapuoli ja hän olikin todella hyvä suuseksissä... Sen pidemmälle ei sitten mentykään (Eijan mielestä siinäkin kohtaa oli jo menty liian pitkälle), joten siitä siirryttiin suihkuun ja sieltä oli tarkoitus mennä saunaan. Suihkussakin kuitenkin suudeltiin ja kädet eksyivät joka puolelle, kunnes Eija levitti yht´äkkiä pyyhkeensä kylppärin lattialle ja pyysi että tulisin takaapäin. Siis täh? Siinä kylppärin lattialla vai? Eikö olisi parempi mennä sängylle, niin ei tulisi polvet kipeiksi, tai jotenkin se nyt ainakin minusta vähän epämukavaa siinä kylppärin lattialla, vaikka pyyhe olisikin polvien alla. Eija kuitenkin halusi just siinä, joten en alkanut väittelemään. Ja sama otettiin vielä uusiksi myöhemminkin illalla (josta sitten tuo ylinnä oleva kuvakin otettu, periaatteessa otin sen salaa, hiukan muuten näkyy rusketusraitoja ja joka tapauksessa Eijan muuta kehoa vaaleampi pylly oli erittäin hyvän mallinen ja seksikäs. Oikein sellaiset pikajuoksijan pakarat melkein voisi sanoa? Mitään peppupanoja ei tällä kertaa kuitenkaan harrastettu, huomasin että Eija ei lainkaan pitänyt jos sormeni eksyivät sille puolelle.)
 
Illan aikana naimme lukuisia kertoja (enimmäkseen sängyllä ja kerran sohvalla) ja aina välillä saunottiin. Palasin vielä myöhemmin illan aikana yhdessä tähän kylppäri-seksiin, että mikäs tämä juttu nyt sitten oli? No tämä ex-tempore mielijohde tuli kuulemma siitä, että Eijalla oli tullut niistä TV-ohjelman iskelmäbiiseistä myöskin muisto eräästä lomaromanssista jostain etelän reissusta, jossa Eijalla oli ollut joku paikallinen mies hotellihuoneessaan. Kun he olivat tulleet hotellihuoneeseen, olivat menneet ensin suihkuun, mutta eivät päässeet sieltä pois, kun se mies oli jo ottanut Eijan siinä kylppärin lattialla. Ja Eija oli saanut elämänsä orgasmit. Eija halusin nyt kokeilla saman uudestaan. Ja taisipa hän saada vanhojen muistikuviensa pohjalta tosi hyvät orgasmit eilisiltana myöskin, koska ihmettelin itsekin, että miten se kylppärin lattialla nainti nyt mukamas nyt niin hyvältä voisi tuntua? Tuli muuten todella hyvä videonauhoitekin siitä hetkestä, vaikka en nyt sitä videota tänne laita (sattuneista syistä).
 
Aloimme myös keskustelemaan vähän enemmänkin näistä etelän matkojen lomaromansseista. Eija kertoi, että hänellä on tapana matkustella erään parhaan ystävättärensä kanssa aina yhdessä etelään joka vuosi viikoksi. He ovat tehneet sitä jo vuosikausia, eivätkä ole lopettaneet vaikka nyt molemmat ovat jo naimisissa (molemmilla suomalainen mies ja perhettä Suomessa). Ja heille kuulemma sattui niitä lomaromansseja jo nuorina tyttöinä siellä. Kerrankin esim. Eija oli alkanut juttelmaan katuravintolan pitäjän kanssa, joka oli sitten kutsunut Eijan kotiinsa, ja poiminut tälle kauniita kukkia ihan omasta puutarhastaan ja tarjonnut aivan upeaa ruokaa. Sitten he olivat rakastelleet aamuun asti. Ja jottei sattuisi ongelmia kummallekaan tytöistä, niin he lähettelevät aina tekstareita toisilleen pitkin yötä tunnin tai puolen tunnin välein, että missä toinen on ja onko vielä kaikki hyvin. Koskaan ei ole kummallekaan tytöistä (nyt jo rouvista) sattunut mitään. Joskus toisen tytöistä saadessa yösijaa jostain muualta, niin toinen saattoi tuoda yövieraan hotellihuoneeseenkin, niin kuin Eijakin oli kerran tehnyt sillä seurauksella, että kylppärin lattialla oli sitten rakasteltu kiihkeästi.
 
Parhaiten seuraa löytyy kuulemma Turkissa, Kreikassa ja Italiassa. Espanjan miehet eivät ole ihan niin aloitteellisia, mutta ei heitäkään tarvitse kovin paljon rohkaista, kun hekin ymmärtävät flirtin. Yhdellä viikon mittaisella lomalla Eijalla on saattanut olla jopa 4-5 eri miestä, ja parhaan niistä hän on joskus kutsunut ihan Suomeenkin kyläilemään.
 
Eli jos mä nyt sitten oikein ymmärsin, niin se naisten paljon puhuma lomaromanssi on siis vähän niin kuin "kaunisteltu nimitys" sille, että pari naista tai joku tyttöporukka tai rouvaseurue lähtee keskenään etelän reissuun, ja siellä hurvitellaan niin paljon kuin viikossa ehtii? Tai kahdessa viikossa jos on 2 viikon reissu, mutta Eija mielestä viikko riittää ihan hyvin, koska sillä tahdilla mikä heillä on, niin kahta viikkoa ei jaksaisi kukaan.
 
Kuulemma parhaita suuseksissä ovat turkkilaiset miehet, kerran yksikin oli jaksanut lipoa melkein tauotta koko päivän ja sen pääteeksi oli vielä tanssittanut Eijaa diskossa koko yön ja näyttänyt kaikki kaupungin kauneimmat näköalapaikat myöskin sellaisista paikoista, joihin tavallisten turistien päiväretkiä ei tehty. Eli lomaromanssien kautta myöskin paikallisiin ihmisiin ja nähtävyyksiin ja muihin paikkoihin pääsi tutustumaan paljon paremmin. Ja mikä tärkeintä, kun kerrankin saa nauttia hyvännäköisten nuorten miesten ihailuista, kohteliaisuuksista ja innokkuudesta ja joskus vielä isosta varustuksestakin, niin viikko lomaa alkaa tuntua vähintään 2 viikon lomalta, tai jopa kuukauden lomalta. Niin tehokkaasti se lomaromanssi kuulemma poistaa muut ajatukset mielestä, eikä se suinkaan ole pelkkää naimista, vaan välillä ehtii tanssia, ja nauttimaan hyvästä seurasta ja hyvistä ruuista ja juomistakin.
 
Yksi "ongelma" tässä kuulemma kuitenkin on, eli kotiin palattua iho on useimpien reissujen jälkeen ihan yhtä valkoinen kuin lähtiessäkin. Se johtuu siitä, että päivisin ei rantaan ehdi ollenkaan (päivät kuluu nukkuessa tai naidessa hotellissa tai paikallisten miesten vieraana). Mutta hyvä meriselitys on kuulemma kotiin tullessa aina se, että matkalla satoi muutamana päivänä tai oli pilvistä tai iski mahatauti ja piti jäädä hotelliin makailemaan ja sitten lisäksi heidän suvussa iho on kaikilla niin vaalea, ettei aurinko ota kunnolla kiinni, ja auringonoton jälkeen iho on hetken punainen ja palautuu sitten taas ennalleen. Heh.... Itseäni hymyilytti, mutta en antanut sen näkyä. Ylimpänä olevasta kuvastakin näkyy ihan selvästi, että Jyväskylän aurinko oli jo kesäkuussa jättänyt Eijan pyllylle ihan selvät rusketusrajat, joten miksei sitten aurinko muka tartu etelän matkoilta? :-)
 
Miten sitten kävi sen Jyväskylän yöelämään tutustumisen kanssa?
 
No se jäi sitten varmaankin seuraavaan reissuun, eli eihän me Eijan kanssa hotellista poistuttu sitten loppujen lopuksi ollenkaan. Yöllä kolmen maissa (tai itse asiassa kello oli jo lähempänä puoli neljää) Eija sanoi, että nyt hänen täytyy lähteä kävelemään kotia kohti ennen kuin lapset ja mies siellä heräävät. Itse jäin nukkumaan. Oli pieniä vaikeuksia herätä ajoissa aamupalalle ja hoitaa aamupäivän aikana muutamat työasiat, mutta nyt kun alkaa viikonloppu, niin nyt on aikaa nukkua. Eijalta tuli viestiä, että nähdäänkö jossain vaiheessa uudestaan? No mikä ettei. Mutta nyt menen minäkin ensin hetkeksi nukkumaan. Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Seksitrendit muutoksessa

Juhannuslukemiseksi tässä pientä puolisyvällistä pohdintaa ja jopa historian lehtien havinaa, eli käyn seuraavassa novellissa vuosikymmen kerrallaan Suomen lähihistoriaa läpi.

Jäin pohtimaan otsikon aihetta "Seksitrendit muutoksessa" lueskellessani "Pure mua" -blogin peppuseksipäivitystä tästä linkistä: http://puremuablog.blogspot.fi/2013/06/peppuseksia-miehelle.html?zx=e6d291333d43e5df. Kirjoittaja toteaa mm. että "Se, että mies vetää naista peppuun, on noussut jopa jonkinasteiseksi trendiksi. Luin taannoin jostain nimeltään unohtuneesta aikakauslehdestä artikkelin, jossa anaaliseksikeskustelua verrattiin seksin vapautumiseen 60-luvulla - tarkoittaen nimenomaan sitä, että tätä nykyä Naiset uskaltavat paljastaa pitävänsä siitä." Totta! Tämän jälkeen jäin pohtimaan, että milloin tämä muutos on tapahtunut? Ja mistä syistä muutos ehkä johtuisi? Ja onko seksin saralla tapahtunut kenties muitakin muutoksia? Jos on, niin milloin ja miksi? Ja mitä taphtuu tämän jälkeen seuraavaksi?

Tämä on mielestäni sen verran mielenkiintoista, että kierretäänpäs kellot 74 vuotta taaksepäin, eli vuoteen 1939. Siltä ajalta on jäänyt vanhojen ihmisten mieliin pyörimään eräskin vitsi, jossa arvuuteltiin, että mitkä kolme asiaa talvisodan sotilas teki ensimmäisenä, kun pääsi hetkeksi rintamalta lomille ja saapui kotiinsa?

Niin???
Arvauksia?

No ensimmäinen asia oli kuulemma se, että hän nussi muijaansa. Ja seuraavksi mitä hän teki oli se, että hän nussi muijaansa uudestaan. Sen jälkeen eli kolmanneksi hän otti sukset pois jalasta ja repun selästään. (Tässä kohtaa ymmärtääkseni piti nauraa? :)

Talvisodan sotilas (kaikki kunnia heille) taisteli varmaankin kaikki 105 kunnian päivää koko ajan puutteessa. Tosin ei se varmaan ollut niiden miesten päällimmäisenä huolena, kun puutteellisessa talvivarustuksessa piti hiihtää ympäri metsiä 40 asteen pakkasella ja vihollinen tunki päälle yötä päivää. Armeija perääntyi koko ajan tasaisen varmasti vanhalta rajalta Viipuriin (jota talvisodassa ei menetetty, se meni vasta rauhanneuvotteluissa ja jatkosodassa uudestaan), ja siellä ei sotamies tavannut sen enempää naapurimaan naisia kuin omiakaan. Omat kylät oli aina evakuoitu ennen kuin sota pyyhkäisi niistä ohi.

Toisin olikin sitten jo jatkosodassa, jossa Suomen armeija kävi kääntymässä Laatokan takana asti. Siellä löytyi paikallisista kylistä sen verran naisia, ettei talvisota-aikojan "sukset jalassa ja reppu selässä" -vitsejä enää tarvinnut kertoa. Lapsiakin syntyi Itä-Karjalan paikallisiin kyliin noin 900 kpl (http://yle.fi/elavaarkisto) ja niitä tehdessä ilmeisesti Suomen miesten taidot karttuivat, koska kotipuolessakin nähtiin ennen näkemätön lapsikatras vuosina 1945-1947, esim. vuonna 1947 suomalaisia syntyi 108 168 lasta, mikä on noin puolta enempi mitä nykyisin Suomessa syntyy. Samanlaista ilmiötä ei talvisodan jälkeen nähty, vaikka ensimäinen sota päättyi maaliskuussa 1940 ja varmaan niitä "sukset jalassa ja reppu selässä" - harjoituksia oli ehkä sota-aikana saattanut ollakin (ainakin melkein oikeasti?)

Näistä sota-aikaisista asioista ei kuitenkaan olla puhuttu ennen kuin nyt vasta 70 vuotta tapahtumien jälkeen.

Mitä sitten tapahtui tämän jälkeen? Sitten tuli kait seuraavaksi se seksuaalinen vallankumous ja vapautuminen, jonka yleisesti uskotaan tapahtuneen 1960-luvulla ja jonka sanottiin johtuneen e-pillerin keksimisestä. Mutta tästäkin on nykyisin olemassa jo uudempaa ja parempaa tietoa. Eli kaikki tapahtuikin jo paljona aikaisemmin 1950-luvulla, jolloin e-pilleriä ei vielä ollut, mutta penisiliini oli. Ja sillä lähti seksitaudit (AIDS:ia ei vielä oltu silloin 50-luvulla vielä keksitty). Lisää aiheesta mm. tässä linkissä: http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/). 1950-luvulla koettiin uusia tuulia myös mm. musiikin saralla, mm. Elvis levytti ensimmäisen levynsä vuonna 1953. Sitä ennen ei ollut radiossa rock´n roll vielä soinut. 1960-luvulle tultaessa tietysti meno vain yltyi, ja kun oli valmiiksi jo hyvä vauhti päällä (penisiliinillä selvisi kaikista silloin tunnetuista seksitaudeista), niin e-pillerin myötä liekkeihin pumpattiin lisää bensaa, kun riskeistä viimeisin eli raskaaksi tulemista saatiin uudella tavalla kontrolloitua.

Vaikka 1950-1960 luvuilla oli päästy jo pitkälle, niin vielä pidemmälle mentiin kun alkoi 1970-luku. Muistan sen ajan etäisesti vielä itsekin, vaikka en ollut hevosen päätä paljon suurempi. Kaikkea näkemääni ja kuulemaani en silloin vielä ihan ymmärtänyt, mutta muistikuvista asiat ovat toki selkiytyneen myöhemmällä iällä.

1970-luvulle tultaessa Suomi oli jo vaurastunut, ja öljykriisiin saakka bensa ei maksanut käytännössä mitään. Nuorten miesten menopeleissä oli parhaimmillaan 8 sylinteriä, ja ne jaksoivat vielä kolmosvaihteellakin sutia mustaa vanaa asfalttiin jos antoi vähänkin reippaammin kaasua. Ja siitäkös tytöt tykkäsivät. Autoilun myötä myös matkailu alkoi lisääntyä, ja enää ei tarvinnyt tyytyä saman kylän pimpsaan, vaan sitä saattoi lähteä hakemaan vaikka toiselta puolen Suomea. Eikä rajatkaan olleet enää esteenä, koska lennot etelän lomakohteisiin olivat alkaneet ja yleistyneet. Niitä alkoi järjestää ensin Keihäsmatkat Oy -niminen yritys. Kansan suussa yrityksen nimi muutettiin usein "Seiväsmatkat Oy:ksi", syystä että tyypillinen matkustaja eli suomi-neito saapuessaan Kanarian saarille käveli lentokoneen tikapuut alas aina takaperin, jolloin lyhyessä kesämekossa perse näkyi parhaiten maassa seisoneille paikallisille miehille. Ja niihinkös se etelän mies ihastui välittömästi kun ei ollut yhtä vaaleita perseitä ennen missään nähnyt, joten etelänmaiden seivästäjä tuotiin usein matkamuistona paluulennolla vielä Suomeenkin. Etelän mies oli kuulemma aina suomi-poikaa parempi, mikä tietysti kotimaan miehiä kovasti ärsytti. Asia kuitattiin toki möyhemmin thaimaalaisilla ja sen jälkeen venäläisillä ja virolaisilla vaimoilla. Ja nyt on myös suomineitojen matkatuliaiset vaihtuneet italialaisiin, kreikkalaisiin tai turkkilaisiin, ihan riippuen siitä, mihin maahan on sattunut äkkilähtöjen halpamatka osumaan.

Sitten alkoi 1980-luku ja vauhti taas kiihtyi. Tämän hetken muistan jo itsekin, kun tuli Beta- ja sen jälkeen VHS-nauhurit. Ja pornoa alkoi nuorison bileissä katsomaan jo tytötkin. Ja sieltä varmasti otettiin mallia (ei tosin aina hyvää sellaista, koska kameran edessä oli tarkoitus tietenkin vain näytellä ja viihdyttää pornon ostajia, ei niinkään tuottaa aitoa nautintoa). Ehkä tässä saattoi olla jo ensimmäiset eväät sille, että peppuseksi alkoi yleistyä? Kait sitänyt kotonakin piti testata sitten samaa mitä oli videoiltakin nähty. Mutta kun siinä asiat meni vaan pieleen sillä tavalla, että ei se kova rynkytys peppuun välttämättä onnistukaan oikeasti ihan niin hyvin mitä se näyttää filmillä sujuvan, kun sitä harrastaa kokeneet näyttelijät. Ja teinitytöt Viitasaarella sen enempää kuin Vuosaaressakaan eivät välttämättä olleet ihan niin kokeneita tässä kohdin mitä Sarah Young ja Teresa Orlowski esittivät omissa filmeissään jo 1980-luvulla. Tästä ehkä alkoi ongelmavyyhti, joka jatkuu yhä edelleen eli 20-30 vuotta noiden aikojen jälkeekin. Eli peppuseksiä ei edelleenkään aina osata niin, että siitä voisi nauttia. Toki kehitys on mennyt hyvään suuntaan, ja sitä tämäkin blogi yrittää omalta osaltaa edistää. Tietysti ilmaisia ja oikeita neuvoja löytyy netistä ihan muutenkin.

Kun 1980-luvun kulutusjuhlat olivat päättyneet ja muskeliveneet ja nopeat urheiluautot olivat rivissä reaalisointikeskusten takapihoilla, niin seksitrendeissä mentiin taas eteenpäin, vaikka lompakko olikin monelta tyhjä ja laman jäljiltä moni jäi taloudellisesti aivan puille paljaille. Neuvostoliitto romahti, itänaiset tulivat Helsinkiin ja muuallekin, ja baareissa ostettiin kaljaa jota tarjoilivat naiset tissit paljaana ja ilman rintsikoita. 1990-luvun lama veti varmaan vertoja 1930-luvun lamalle, joskin sillä erotuksella, että 1990-luvun lama laittoin seksin osalta ihmisten päät aivan sekaisin. Aikaisemmin esim. maksullista seksiä en muistaisi, että Suomessa olisi yleisesti ja kadulla tarjottu ollenkaan (ei ainakaan minulle), mutta 1990-luvulla vastaan käveli joka päivä Helsingin kaduilla joku upeasti pukeutunut ja hyvin meikattu nuori nainen, joka venäläisaksentilla ja huonolla suomella puhuen ojensi paperilapun, jossa luki esim. "Marlboro-kartonki 50 markkaa ja pilu 30 markkaa". Jälkimmäisessä sana tosiaan kirjoitettiin useimmiten vain yhdellä L-kirjaimella. Helsingissä ainakin tietyt Sörnäisten kadut siivottiin suhteellisen nopeasti, ja seksin myyjät - niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin - siirtyivät sisätiloihin tai internettiin. Ja internetin ja kännykän yleistyminen kai olikin suurin yksittäinen seksitrendeihin vaikuttanut tekijä 1990-luvulla. Aivan alussa miehillä oli tapana pitää kännykkää pubissakin tuopin vierellä tai baaritiskillä niin, että kaikki sen varmasti näkivät. Vaikka olisi sen voinut ihan hyvin pitää takin taskussa tai salkussakin. Mutta se oli siihen aikaan vuoden taikka pari sellainen pillumagneetti, että näkyvillä pitäminen ja äänekäs puhuminen (vaikka puhelin ei olisi ollut päälläkään) takasi naisseuraa välittömästi. Puhelimia oli harvakseltaan ja nekin enimmäkseen vain isotuloisilla yritysjohtajilla.

Kun vuosituhannen vaihtuessa seuranhaku oli yleistynyt internetin kautta, ja kun kännykän ja Prepaid korttien avulla myös salaisen seuran haku ja treffeistä sopiminen oli helpottunut, niin aika oli kypsynyt taas seuraavalle innovaatiolle, joka omasta mielestäni oli Victoria Milan -tyyppiset seuranhakupalvelut varatuille miehille ja naisille. Kun Victoria Milan rantautui Suomeen, se sai ensimmäisen puolen vuoden aikana heti 80.000 jäsentä. Ruotsissa uusia jäseniä tuli samassa ajassa 120.000 kpl, mikä väkilukuun suhteutettuna on aivan samalla tasolla Suomen kanssa. Miksi ihmiset sitten liittyvät Victoria Milaniin? Kai siihen joku syy täytyy olla. Ja Victoria Milanille oli selvästikin tilausta, koska sitä ennen oli seuranhakupalstoilla ollut tutkimusten mukaan noin 1/3 varattujen ilmoituksia.

Miten sitten kehitys jatkuu tästä eteenpäin? Aika näyttää, mutta tässä nyt viimeisen 70 vuoden historiikki näin tiivistetysti. Muutoksen vauhti on ollut hurjaa, ja tuskin se tähän pysähtyy?

Oma veikkaukseni seuraavasta askeleesta on seksiblogien yleistyminen ja omien kokemusten jakaminen myös netissä. Joko omalla nimellä tai anonyyminä. Tavalliset rivikansalaiset suosivat ainakin nyt tällä hetkellä tiettyä anonymiteettiä, mutta monet bloggaavat mm. Facebookissa ihan omalla nimelläänkin, tai ainakin niin että omakin nimi on taiteilija nimen lisäksi ihan yleisesti tiedossa. En laita nyt omilla nimillään olevista esimerkkilistaa tähän.

Tässä kuitenkin yksi linkki ja arvaus tulevasta, ja mikä on jo alkanut Japanista, ja joka voi olla joku päivä arkipäivää meilläkin? Jokainen sukupolvi keksii aina jotain uutta, jota vanhemmat sukupolvet voivat sitten kauhistella ja kammoksua, joten jos ei enää mitään muuta nuoltavaa keksi, niin kokeilkaapa nuolla toistenne silmän munat, kas näin: http://www.voice.fi/hullumaailma/uusi-seksitrendi. Alla oleva kuva bongattu Voicen sivuilta, ja kuvan ilme sopii mielestäni tähän hullun maailman linkitykseen oikein hyvin? (Juu kiitos, mutta ei kiitos :-)




Juhannuskuulumiset

Juhannus on juhlittu ja seuraavaksi on vuorossa ainakin tuninan verran hautajaisia (sunnuntain tilannetietojen mukaan 5 on kuollut hukkumalla, 4 liikenteessä ja 3 tapaturmaisesti). Ihme juttu, että kaikki suomalaiset ei juhannuksesta selviä, vaikka esim. Ruotsissa ja Virossa kuolleita tulee juhannuksena molemmissa maissa nollasta yhteen, eli se ei eroa muista viikonlopuista mitenkään.

Itselläni tämä juhannus sujui varsin rauhallisesti ihan kotosalla. Oli varmaan enka jussi ikinä, kun jäin kaupunkiin, eikä tullut lähdettyä mihinkään. Eli kesäleskenä ollaan. En tiedä alkaako ikä painaa, mutta ihan mukavaa on ollut näinkin, ja elämässä niin sanotusti "kaikki hyvin".

Blogi ei ole päivittynyt taas pitkiin aikoihin. Eikä tiheneviä päivityskertoja ole luvassakaan, ellen sitten ala lipsua blogin alkaessa pyhinä pitämistäni periaatteista, eli kertomukset, videot ja kuvat on täällä vain ja ainoastaan molempien osapuolten suostumuksella. Ja sitä ei aina ole saatavilla. Jotkut naisista ovat hyvinkin ns. "kamera-ujoja" kuten eräs perheenäiti Porista, josta kerroin tässä edellisessä postauksessani: http://peppuun.blogspot.fi/2013/05/ei-lupaa-eika-peppuseksia.html. Poriin olen menossa vielä uudestaankin, eli harjoitukset niin sanotusti jatkuvat, vaikka en siitä täällä blogin puolella tule kertomaan. Ehdotin kyllä, että ensi kerralla otan sitten kameran mukaan, mutta vastaus oli niin jyrkkä "EI", että parempi jättää se sitten suosiolla kotiin. Ja ymmärrän kyllä - varovainen pitää toki olla, kun kumpikin ollaan naimisissa omilla tahoillamme. Ja aiotaan olla jatkossakin.

Toinen suhde, jota itse ehdin jo pitää päättyneenä, on sittenkin aina vaan jatkunut. Nimittäin Tuula, kenestä kerroin viimeksi tässä postauksessa: http://peppuun.blogspot.fi/2013/04/paastiin-tuulan-kanssa-maaliin-kai.html, eli ei sitten päästykään vielä maaliin Tuulan kanssa, vaikka omasta mielestäni olisi ollut hyvä hetki lopettaa esim. silloin, kun seksi lopultakin onnistui ihan omastakin mielestäni, mutta Tuula on kuitenkin pitänyt yhteyttä ja ehdottanut uusia tapaamisia, ja ollaan sitten muutamia kertoja tässä tapailtukin, ihan viime viikolla viimeksi. Mutta nyt en ole ottanut enää kameraa mukaan. Tuulakin on selvästi "kamera-ujo", eikä halua että kerron treffeistämme myöhemmin täällä blogissani. Eli lopetan sitten kertomisen tähän. Ehkä sen verran voin kuitenkin lisätä, että alkuvaikeuksien jälkeen meillä on lähtenyt hommat sujumaan nyt ihan mukavasti, mutta tarkemmat yksityiskohdat ei Tuulan pyynnöstä tule tänne blogin puolelle enää. Se mitä jo on, sai kuitenkin luvan jäädä, eli sitä ei tarvitse ruveta poistamaan.

Muuta kerrottavaa ei sitten olekaan tästä juhannuksesta tai juhannuksesta edeltävistäkään ajoista. Että hiukkasen hilaista on taas ollut. Mitä sitten kesä tuo tullessaan, sitä ei vielä voi tässä vaiheessa tietää... ;) Alla oleva kuva on bongattu http://www.radiohelsinki.fi/:n sivuilta.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ei lupaa, eikä peppuseksiä

Tämä on ensimmäinen ja mahdollisesti ainut artikkeli, johon ei ole vastapuolen suostumusta kysytty. Olettaisin, että vastapuoli ei tästä blogista tiedä, eikä näitä tällaisia sivuja lue. Emme myöskään harrastaneet peppuseksiä, enkä aio sitä edes ehdottaa. Se ei selvästikään tähän kertaan nyt kuulu. Ennen tapaamistamme sähköpostikeskusteluissa tämänkertainen, melko nuori naishenkilö kertoi että "hän ei ole sellaista koskaan vielä tarvinnut, ja hänelle ihan tavallinen seksi riittää". Ja tekstin perässä kaikki "Hih! ja hymiömerkit.

Ei se peppuseksi minulle mikään kynnyskysymys ole. Varsinkaan silloin jos kuvien perusteella vastapuoli on varsin kaunis, ja melkein alkaa epäillä kuvien aitoutta. Siis mitä sen ikäinen nuori kaunis nainen näkee tämän ikäisessä paljon vanhemmassa ja ihan "tavallisen" näköisessä miehessä? Tätä ainakin itse pysähdyin miettimään. Ehkä ikäero on sitten joillekin "se juttu", tai sitten vaan keskustelut yleensä ja verbaaliset taidot ehkä nekin vaan vetoaa joihinkin, koska eräässä toisessa lauseessa hän totesi, että "Haluan kokeilla saanko sut millään hiljaiseksi, vai pulputatko koko ajan niin kuin papupata..." No joo, onnistuihan se kokeilu. En minä silloin höpötä juuri mitään kun naidaan, sitä jotenkin keskittyy enempi kuuntelemaan kun vastapuoli nauttii.

Koska kirjoittelen tätä tekstiä ihan omin luvin, en laita tähän edes etunimeä, mutta Googlaamalla Suomen 11. suurin kaupunki on kuitenkin sen verran suuri, että sen voin mainita ihan nimeltä. Eli Porissa tuli käytyä, ja kauppatorin kupeessa Sokos-Hotellissa yövyttyä. En ollutkaan kaupungissa ihan vähään aikaan käynyt ollenkaan, ja taas tuntui oudolta miten kirjastotalon eteen saattoi vaan pysäköidä auton ilman ettei tarvitse maksaa mitään, vaikka se on ihan keskellä kaupunkia.

Hotellihuoneessa me tapasimme toisemme. Ilmoitin puhelimella kun olin saanut huoneeni haltuuni, ja melko pian porilaisneito - tosin ei neito vaan ihan varattu ja nuorehko perheenäiti saapuikin paikalle, hän oli ollut jo jossain läheisessä kuppilassa odottelemassa. Huoneeseen astuttuaan hän potkaisi kesäkengät jalastaan ja halusi heti. Ei siinä paljon edes vaatteita vähennetty ja esileikkejä ei harrastettu yhtään. Itse makasin hotellihuoneen sängyllä ja hän istui päälleni ja teki lantiollaan sellaisia "diskotanssiliikkeitä", että jos olisin ollut hiukankin herkemmällä päällä, olisin tullut itsekin melkein heti. Sain kuitenkin jollakin lailla psyykattua itseni niin, että ei vielä ekalla naimisella lastit lähteneet liikkeelle. Vastapuoli kyllä sai orgasmin useampaankin kertaan, ja kertoi miten hyvältä tuntui se, että osuu juuri sinne pohjaan asti. Olenkin muuten ihmetellyt, että onko siellä "takaseinällä" jotain herkkiä pisteitä, joku muukin nainen on sanonut ihan samaa.

Sitten pukeuduimme, eli itse suljin sepaluksen, ja vastapuoli suoristeli kesämekkoaan, ja päätimme lähteä hänen asunnolleen. Hän oli yksin kotona, mies työreissussa ja muksut mummolassa. Mummolakin oli kuulemma Porin keskustassa jossain ihan parin korttelin päässä. Hän meni kävellen edeltä, ja minä yritin sitten suunnistaa lähistöllä olevaan osoitteeseen muutaman minuutin sen jälkeen perästä päin. Porin kaduilla ei kuulemma voitu kävellä yhdessä. Joku tuttu olisi voinut nähdä. Varmaan asia on pikkukaupungeissa juuri näin, ja kun ollaan molemmat omilla tahoillamme naimisissa, niin toki varovainen ihan muutenkin.

Löysin perille aika helposti, ja rimpautin kerrostalohuoneiston ovikelloa. Perillä odotti oikein mukava ruuan tuoksu. Yllätyin tietysti siitä, koska eihän hotellista poistumisesta ollut vielä kulunut edes 10 minuuttia. Uuniruoka oli juuri otettu pois uunista, missä se oli ollut hautumassa varmaan useita tunteja. Ja sillä aikaa oli sitten viety muksut mummolaan, kuppilaan odottamaan, että saapuisin itse paikalle, ja sitten vielä pikaiset siihen väliin vielä hotellihuoneessakin. Melkoinen tehokkuus, täytyy ihan ihailla.

Joten istuttiin sitten ruokapöytään, hän oli ajatellut, että olen varmaan nälkäinen pitkän ajomatkan jälkeen. No joo, ehkä vähän. Yllätyin ja kiittelin kuitenkin vieraanvaraisuudesta, ja vastauksena sain että toki pitkän matkalaiselle pitää tarjota hyvää evästä, että jaksaa sitten illalla pitkään. Vitsailin, että jos olisinkin ollut Raumalta, sitten vastaanotto olisi ollut paljon tylympi, vai? Ja joo, kuulemma raumalaisia kohtaan ollaan nyt hyvinkin polleina, niin on kai ollut aina, mutta erityisesti nyt, mikä johtuu kai jääkiekostakin, jota nuori rouva kertoi innokkaasti seurailevansa.

Näkymät olivat upeita, ja sitten tapahtui jotain aivan erikoista. Naapurihuoneistosta kuulemma oli vielä paremmat näköalat erisuuntaan eli joelle päin, ja kun kerrosta ylempänä asuvat naapurit olivat viikon lomareissussa, käytiin sitten ihailemassa maisemia sieltäkin. Siis jonkun toisen perheen asunnossa, johon alakerran rouvalla oli avain, kun oli lupautunut kastelemaan kukat ja ruokkimaan lemmikin. Mitä sitten tapahtui siellä ylhäällä? No keskustelu meni siihen, että talossa muuten kuuluu äänet aika hyvin, ja heillekin kuuluu oikein hyvin miten tässä heidän sängyssään on nautittu äänistä päätellen uskomattomia orgasmeja. Ja mitä tapahtui sitten? No hän veti minut perässään sängylle, suudeltiin ja naitiin taas, ja itselleni yllätyksenä ilman mitään esileikkejä taas aivan hirveä meno päälle. Ajattelin, että tämä ei ole kovin viisasta, jos asunnon piti olla tyhjä, niin varmaan muutkin naapurit saattoivat yllättyä outoihin ääniin, joiden merkityksestä ei voinut olla paljon epäselvyyttä. Sänkykin jäi temmellyksen jäljiltä aika sekaiseksi, mutta hän lupasi siistiä sen sitten seuraavana päivänä. Me lähdimme takaisin hänen asunnolleen, ja matkalla rapuissa hän kertoi, että hän on aina haaveillut naivansa naapurinsa ja hyvän ystävänsä sängyssä, mutta ei hän ikinä omalle miehelleen ole uskaltanut ehdottaa selleista. Eikä se kuulemma siihen suostuisikaan.

Takaisin hänen asunnolleen päästyämme joimme viiniä - naiset ilmeisesti juovat aina valkkaria ja miehet punkkua? Tätä ja muutamaa muuta asiaa ehdittiin pohtia, kunnes hän alkoi taas suutelun, joka johti eteenpäin sängylle, jossa rakasteltiin pitkään, ja enimmäkseen niin että hän oli päällä. Tällä kertaa en enää pystynyt vastustamaan, vaan ne lantion liikeradat olivat sellaisia, että tulin jo itsekin, vaikka en olisi vielä halunnut.

Nukahdimme sylikkäin, aamulla otimme vielä kerran uudestaan, joimme yhdessä kahvit ja minä suuntasin hotellille hakemaan laukkuni, hän meni hakemaan lapset mummolasta, koska virallinen selitys oli se, että hän oli ollut tyttökavereidensa kanssa ulkona - niin kuin oli siellä pubissa hetken kai ollutkin, mutta oli sitten valitellut toisille alkavaa migreenikohtausta ja kertonut, että lähteekin nyt heti kotiin ja laitaa verhot kiinni ja on koko illan pimeässä, se kait auttaa estämään migreenin puhkeamista. No, jonkinlainen selitys ja alibi kait se tämäkin.

Mitä jäin ihmettelemään? No ensinnäkin sitä, että kaikki rakastelut menivät niin kiihkeästi, että edes esileikkejä ei juurikaan harrastettu. Ja sitten vastapuoli nautti kaikesta huolimatta aivan suunnattomasti. Olen kuullut tällaisia kertomuksia joskus aiemminkin, mutta olen ajatellut, että ei seksi tällä tavoin voi olla kovinkaan kaksista. Mutta kyllä se vaan voi. Ja että aina ei tarvita edes peppuseksiäkään, jotta voisi kokea hyviä fiboja puolin ja toisin. Ehkä jos oltaisiin keskenään naimisissa, ei harrastettaisi peppuseksiä ollenkaan? En tiedä.

Hyvin erilainen kokemus joka tapauksessa. Ja olemme sopineet jo seuraavan tapaamiskerran, tällä kertaa hän tulee käymään Helsingissä.

torstai 2. toukokuuta 2013

Lemmenleikit kannattaa videoida

Videoimalla lemmenleikit voi tienata 2 tonnia korvauksia:

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2013/05/1748197/kannykkavideo-pelasti-miehen-raiskausepailyilta

Parikymppinen nainen tuomittiin väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta ehdolliseen vankeuteen. Nainen väitti miehen raiskanneen hänet, mutta miehen yhdynnästä kuvaama video todisti toista.

Tapahtuma sattui kesäkuussa 2011 naisen asunnossa, jonne jonkin verran alkoholia nauttineet nainen ja mies olivat päätyneet. Miehen mukaan yhdyntä tapahtui yhteisestä ajatuksesta, mutta nainen teki pari päivää myöhemmin rikosilmoituksen raiskauksesta.

Poliisi tutki juttua, mutta lopetti tutkinnan syyskuussa. Juttu pyörähti ikään kuin ympäri, kun naista ryhdyttiin epäilemään väärästä ilmiannosta.

Keskeinen näyttö oli miehen puhelimellaan yhdynnästä kuvaama video. Oikeuden mukaan video tuki miehen kertomaa. Nainen ei siinä vastustanut sukupuoliyhdyntää, vaikka oli näin poliisille kertonut.

Nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja määrättiin maksamaan 2000 euroa korvauksia.

Nainen valitti hovioikeuteen, mutta lopulta perui valituksensa. Helsingin hovioikeus totesi tänään antamassaan päätöksessä, että käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kari Heusalan ohjeet peppuseksiin

Väliaikatietoja vapun tienoilta:

Uusia päivityksiä vielä hetki odotellessa vastaan joidenkin lukijoiden kysymyksiin peppuseksistä Kari Heusalan ohjeilla, ja JEP - kyllä näillä pitäisi pärjätä, linkin alla lainaus Maikkarin nettisivuilta, jonne linkki tässä:

http://blogit.mtv3.fi/aikuisennaisenpaivakirja/2006/08/24/anaaliseksikin-on-rakastelua/

Kirjoista löytyy anaaliseksillekin ohjeita, tärkeintä on muistaa olla varovainen. Peräsuoleen ei saa työntää mitään terävää tai muuta, joka vahingoittaa suolen seinämiä, joka on herkempi kuin esim. emättimen seinämä. Puhtaus on puoliruokaa, sanotaan. Niin myös tässä tapauksessa. Ja koska bakteerikanta on erilainen peräsuolessa kuin emättimessä, ei kieltä, sormia, penistä tai dildoa tulisi laittaa suolesta suoraan emättimeen. Kondomi on paikallaan, varsinkin jos penis halutaan laittaa vielä emättimeen, eikä haluta käydä pesulla välillä. Esim. Kari Heusalan kirjassa Naisen seksuaalisuus annetaan hyvä ohje peppuseksin harrastamiseen. Siteeraan siitä muutaman rivin.

”Anaaliseksi on hyvä aloittaa peräaukon stimuloinnilla ennen varsinaista yhdyntää. Näin nainen tottuu ajatukseen, että peräaukko on nautinnon ja stimulaation kohde. Peräaukkoon suoritettu suuseksi tuottaa saajalleen usein erittäin miellyttäviä kokemuksia. Puhtaalle peräaukolle annettu suuseksi ei eroa suorittajan kannalta laisinkaan muustakaan suuseksistä.

Mies lipoo kielellään naisen peräaukon ympäristöä pyörivin liikkein. Kieli liikkuu aluetta pitkin aivan kevyesti ja kiertää koko peräaukon ympärystän, koskematta kuitenkaan itse anukseen. Kieli siirtyy hiljalleen lähemmäksi itse peräaukkoa ja koskettaakin välillä tuota herkkää kohtaa. Tämän jälkeen mies lipoo itse peräaukon suuta. Lipomisen voimakkuuden tasoa vaihdellaan kevyestä voimakkaaseen. Mies voi ottaa käsin kiinni naisen pakaroista ja venyttää pakaroita hiukan erilleen toisistaan. Tällöin peräaukon suu avautuu. Nyt kielellä voidaan hyväillä peräaukon sisäpintaa ja painaa kieli jopa sisälle asti.

Suuseksin jälkeen mies siirtyy käyttämään sormea. Peräaukko ja sormi voidaan voidella liukuvoiteella. Hyvin liukastettu sormi asetetaan peräaukon suulle ja työnnetään hitaasti sisälle. Sormi kannattaa laittaa peräaukon sisään vain muutama sentti kerrallaan ja antaa naisen totutella sormeen. Kun sormi on vihdoinkin saatu sisälle peräsuoleen, voidaan sormea joko pyörittää ympäri suolen seinämiä tai liikuttaa edestakaisin. Yhden sormen jälkeen mies voi kokeilla laittaa peräaukkoon kaksi sormea.

Varsinaiseen anaaliyhdyntään ryhdyttäessä penis laitetaan peräsuoleen aivan vastaavalla tavalla kuin sormikin. Hyvin liukastettu terska painetaan hiljalleen suolen sisään ja odotellaan, että nainen saa lihaksensa rentoutumaan. Kaikki naiset eivät välttämättä saa orgasmia anaaliyhdynnässä, joten sukupuolielinten samanaikainen stimulointi on suositeltavaa. Tällöin orgasmin voimakkuus voi olla jotain ennen kokematonta.” Tässä siis lyhennetty ohje Kari Heusalan ohjeesta. Kannattaa hankkia kirja, jos haluaa lukea tarkemmin koko tekstin.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Päästiin Tuulan kanssa maaliin (kai)

Päästiin sitten Tuulan kanssa maaliin, tai ainakin melkein maaliin ja jotenkin tuntuu, että nyt kun onnistuttiin, tähän olisi myös hyvä lopetella, ja alkaa taas etsiä uusia kontakteja ja/tai oppilaita muualta....

Siis Tuulaan olen viitannut parissakin päivityksessäni jo aiemmin, ensin tässä linkissä "talvitauolla" ihan loppulauseessa ja sitten uudestaan epäselvän kuvan kanssa tässä linkissä. Tuula ei siis halunnut videoita eikä omaa ääntään nettiin, kuulemma siitä tunnistaa liian helposti. Voi olla, joten ei sitten niitä, eikä nyt ole uusia kuviakaan. Mutta tällä viikolla nähtiin ja kivaa oli....

Kaikki alkoi siten, että Tuulan makaillessa mahallaan ja katsoessaan TV:tä (hänellä on sellainen pikku-TV makuuhuoneessaan) aloin hieromaan hänen selkäänsä jollain hieromaöljyllä. Siinä sitten vaatteet väheni pakostakin niin, että lopulta Tuulalla ei ollut muuta päällä kuin punaiset pikkupöksyt. Tuula nautti hieronnasta niin että voihki aina välillä, tosin puraisin häntä hellästi aina välillä korvan lehdille myös ja toki käteni eksyivät aina joskus myös hänen rinnoille ja sinne pikkuhousujen sisäänkin. Ja samalla suudeltiin... Lopulta otin Tuulalta myös ne pikkuhousut pois, ja siirryin yhä enempi ja enempi myös jalkojen väliin. Tässä vaiheessa Tuula oli jo laittanut päänsä poskea vasten ja ei pystynyt enää keskittymään TV:n katsomiseen. En kuitenkaan laittanut sormiani sisään en etu, enkä takapuolelle, vaikka yleensä olen niin tehnyt jo tässä vaiheessa. Vaan kiusoittelin hampaillani Tuulaan korvanlehdistä, suutelin niskaa ja hieroin myös jalkoja aina jalkapöytään asti...

Jossain vaiheessa kuitenkin painoin peukaloni Tuulan pimppiin ja samalla toisen käden keskisormella aloin painella hellästi Tuulan peppua. Se olikin jo aivan rentona joten sain melko helposti sisään sekä etu- että keskisormen. Tapanani on myös taivutella näitä sormia silleen kivasti, en osaa selostaa paremmin. Tuula voihki jo lähes yhtä päätä, ja jatkoin tätä hyvin pitkän aikaa varmaan ehkä jotain 10 minuuttia.

Tuula oli hyvin kostunut, joten laitoin kumin päälle, ja aloin naimaan Tuulaa pimppiin. Tuula oli edelleen samassa asennossa mahallaan, joten toisen käden sormillani kiusasin klitorista samalla kun nain pimppiä takaapäin. Tuula olisi ehkä tullut, mutta lopetin kesken, eli en antanut hänelle sitä mahdollisuutta. Otin kaluni pois pimpistä ja jatkoin taas sormityöskentelyä pepussa, samalla myös vasemman käden peukalo pimpissä ja muita sormia klitoriksen kimpussa. Tuula oli aivan haltioissaan tästä kahden käden työskentelystä.

Joidenkin minuuttien jälkeen lisäsin reilusti öljyä ja erästä seksikaupan liukastetta Tuulan pepulle, ja aloin työntyä sentti sentiltä sisään. Samalla suukottelin Tuulan kaulaa ja puraisen jälleen hellästi korvanlehdestä. Vasen käsi oli klitoriksella.

Kun Tuulan peppu oli rentoutunut tarpeeksi, aloin liikkua hyvin hitain vedoin. IHan tarkoituksella näin. Aistin, että Tuula olisi halunnut jo vähän kovempiakin liikkeitä, mutta en vielä lisännyt vauhtia kuitenkaan.

Jonkin ajan kuluttua korjasimme asentoa hieman ja laitettiin tyyny Tuulan pepun alle. Näin lantio tuli vielä parempaan kulmaan. Ja silloin aloin naimaan Tuulaa peppuun melko reippain ottein. Tuula ynisi ensin, mutta aika pian äänitaso nousi melkeinpä niin suurelle, että varmaan jo naapuritkin sen kuulivat. Tiesin että Tuula on melko lähellä, joten kiihdytin myös sormileikkiä klitoriksen ympärillä... Kunnes Tuula tuli ihan valtavalla voimalla. Lihasten supistelu teki melkein kipeää ja ääniefektit olivat niin kohdallaan, että en voinut välttää tulemista minäkään.

Aika pitkään makailimme sisäkkäin, suudeltiin ja Tuula oli yhtä hymyä, blondilla myös kasvojen puna on tällaisissa tilanteissa aika suuri. Lopulta irtauduimme toisistamme, kävimme suihkussa ja minä lähdin kotiin.

Peppuseksissä siis saatiin tosi loistava lopputulos, mutta se G-piste jäi tällä kertaa löytymättä. Ja yleensäkin aiemmilla kerroilla meillä ei Tuulan kanssa mitään erityisen huippuhyviä fiboja koettu, vaan sellaista keskivertoseksiä. Ehkä aina ei sitten kemiat vaan täysin kohtaa? En minä muuta keksi. Mutta todennäköisesti en välttämättä onnistuisi seuraavalla kerralla enää yhtä hyvin mitä tällä kertaa. Joten nyt muutaman päivän sähköpostin vaihdon aikana sovittiin Tuulan kanssa, että tähän kertaan on hyvä lopettaa. Molemmille jäi tosi hyvä mieli ja tosi hyvät muistot.

Joten on taas aika etsiä uusia tuttavuuksia. Tai ehkä olen jo löytänytkin. En tiedä vielä, mutta katsotaan mitä tulee. Palaan blogipäivitysten merkeissä jos ja kun on taas uutta kerrottavaa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Naisille ei enää kelpaa huono seksi

Uusista seikkailuista ei edelleenkään julkaisulupia, sikäli kun tässä nyt viime aikoina on työkiireistä johtuen edes mitään niin ihmeellisempää juuri ollutkaan, niin otetaanpa kantaa Väestöliiton uusimpiin uutisiin, eli näin kertoo Helsingin uutiset:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/232722-naisille-ei-enaa-kelpaa-huono-seksi

Ja totta - melkein voisin oman kokemukseni perusteella kirjoitella hyvin pitkälti samoin, ja mielessä kävi sekin, että onko artikkeliin tullut vaikutteita tästä blogista? No, jos ei ole (oletuksena tämä), niin sitten tutkimus ja omat havaintoni ovat pitkälti saman suuntaiset, tässä jotain kommenttejani kuitenkin, lainaukset poimittu tuolta yllä olevasta linkistä:

"Naisten vaatimukset seksin saralla ovat kasvaneet."
Aivan totta, ja muutos tapahtui omasta mielestäni tuossa noin 5-10 vuotta sitten, siis vasta 2000 luvun puolella, ihan tarkkaan en vuosilukua pysty sanomaan, mutta ainakin 90-luvulla oli vielä ihan erilaista. 80-luvulla olin taas itse niin kokematon, että parempi jos en lähde arvioimaan isojen tyttöjen osaamista ja vaatimustasoa mitenkään. Enkä sitä 80-lukua ihan niin hyvin enää muistakaan, mutta silloin 90-luvun lama-ajan Helsinkiä värittivät vahvasti myös yläosattomat baarit sekä itärajan takaa tänne ensimmäisiä kertoja saapuneet naiset, joihin yöelämässä törmäsi ihan pakostakin.

"parisuhteissakin on yhteisten seksihetkien määrä tippunut ja niiden tilalle on tullut kumppanien omaa, itsenäistä puuhastelua"
Ehkä totta tämäkin, vai onko tässä kaunisteltua totuutta myöskin? Itse jäin ihmettelemään sitä, että parisuhteisiin kuuluvien salasuhteista ei puhuttu mitään. Vaikka kovin harvinaisia nämäkään eivät ainakaan Helsingin alueella ole. Mutta ehkä tämä on nyt vielä sellainen tabu, josta ei vielä puhuta sanallakaan, ei edes nimettöminä Väestöliiton tutkijoille? Tai ainakin itselleni sattuu hyvin usein vastaan tilanteita, joissa kotiseksin laatu ja määrä on niin pientä, että naisosapuoli kokee, että jos nyt ei saa "perhosia vatsan pohjalle" ja vähän uutta säpinää elämään ja ehkä lakanoidenkin väliin, niin pää hajoaa. Moraalisesti kuitenkin sooloseksiä ei pidetä pahana, mutta vieraissa käyntiä eli pettämistä pidetään. Se ei silti sitä tarkoita, etteikö sitä tapahtuisi. Ja joku syyttää tästä Victoria Milania, mutta todellisuudessa Helsinki oli samanlainen jo kauan ennen sitä.

"Santalahden mukaan Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa seksikäyttäytymistä ohjaa voimakkaasti se, että yhä useampi on sinkku eli asuu yksin."
Tämäkin pitää paikkaansa. Miksi nainen ottaisi miehen "vaivoikseen", kun voi sinkkuna olla ja mennä ihan niin kuin itse haluaa, ja jos salatuttavuuksien joukossa on joku joka osaa antaa todella hyvän seksuaalisen tyydytyksen, niin miksei nainen asuisi yksin? Ehkä sama pätee miehiin myös, en tiedä, naisia olen yleensä vain tapaillut.

"Laatu määritellään niin, että seksistä halutaan orgasmi."
Tässä on artikkelin ainoa kohta, jossa itse olisin erimieltä, ja jota oma kokemukseni Helsingin yö ja välillä päiväelämästäkin ei tue ollenkaan. Siis naisille orgasmi on toki tärkeä, mutta pelkästään se tai sen tavoittelu ei riitä mihinkään. Tässä kohtaa hommat alkaa juurikin niin kuin oli uusimmassa 7-lehdessä Mikael Jungnerista oleva reportaasi, eli mieheltä odotetaan huomaavaisuutta, hellyyttä, hyvää suutelutaitoa ja sen jälkeen lähdetään ehkäpä yhdessä syömään. Ja kun on vietetty laatuaikaa yhdessä, sitten myöhemmin siirrytään seksipuuhiin, ja siinäkin naisen orgasmi on tavallaan ns. "minimivaatimus", joka ehkä riittää sellaisenaan, mutta myös seksiin liittyy helliä hetkiä ja muutakin hyväilyä, ja ehkäpä myös jotain aivan uutta kokeilua, esim. seksivälineitä, peppuseksiä, asusteita, roolileikkejä, sitomista yms. jota kotiseksissä ja omassa parisuhteessa ei tapahdu koskaan, mutta joka kuitenkin naista kiehtoo ja on kokeilunhalua jonkun ns. erikoisuuden suhteen. Ja ei se "erikoisuus" omassa mittaskaalassani välttämättä nyt niin kovin erikoista ole ollut, pikemminkin ihan normaalia puuhastelua... Vielä noista naisen orgasmeista, eli jokainen nainen joka saa orgasmeja, saa myös erilaisia orgasmeja. Ja niiden kanssa voidaan leikitellä. Se on myös sitä ns. laatua, jota nykyisin arvostetaan. Eli peppuseksistä, G-pisteeltä tai klitorikselta voi tulla erilainen orgasmi, kuten myös näiden kolmen paikan erilaisista yhdistelmä eli yhtäaikaisesta kiihottamisesta.

"Mitä korkeammin koulutettu nainen, sitä tyydyttävämpää seksiä hän haluaa."
Ehkä pitää paikkaansa tämäkin, tosin en minä itse ole tähän aikaisemmin huomiota kiinnittänyt, ennen kuin nyt satuin lukemaan, ja voi se olla näinkin. Tosin en minä osaa lokeroida, että onko esim. kirjanpitäjä korkeasti vai matalasti koulutettu, tai että mihin kategoriaan kuuluu politiikassa menestynyt nainen, joka varmasti tienaa enempi kuin minä, mutta jolla ei koulutusta nyt kovinkaan paljon ole kuitenkaan. Tai entäs naisyrittäjät? Menestyksen ja koulutuksen määrä voi vaihdella, mutta en minä kovin vahvasti menisi esim. sellaisia johtopäätöksiä tekemään, että matalammin koulutettu nainen tyytyisi heikompilaatuiseen seksiin.

"Keskivertosuomalainen ajattelee kuten lakikin säätää, eli jokaisella on seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Jos kaksi ihmistä päättää mennä sänkyyn, he voivat niin myös tehdä, kertoo Kontula."
Pitää paikkaansa, ja usein olen kuullut myös sanottavan, että ei toinen ihminen voi toista ihmistä omistaa. Näin jotkut naiset perustelevat omat salaiset seikkailunsa itse itselleen.

"Kontulan mukaan Suomessa, ja etenkään Helsingissä, ei seksisuhteita keräävään naiseen enää suhtauduta välttämättä ”huonona naisena”."
Totta, mutta tämä pätee vain eronneisiin tai sinkkunaisiin. Jos nainen on parisuhteessa, silloin seksisuhteiden kerääminen parisuhteen rinnalle on asia, josta varmasti kellekkään omassa tuttavapiirissä ei puhuta. Eikä sellaista hyvällä katsottaisi.

Loppuun vielä vitsi:
Mistä tietää, että paikalla olevista miehistä joku on lentäjä?
(No hän kyllä kertoo sen itse:-)