sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Mitä on hyvä seksi? Kokemuksia? Kommentteja?

Tarvitseeko seksin olla (aina) hyvää? Ja jos haluaa harrastaa hyvää seksiä, niin millaista se sitten olisi? Varmaan jokaisella on hiukan oma mielipide tähän asiaan? Ja erityisesti jos on jotain fantasioita, jotka ehkä haluaa joskus toteuttaa, niin sellaisista voi ehkä saada hyviä fiboja, jos joskus löytyy uskallusta tai sopiva leikkikaveri, kenen kanssa "niitä juttuja" (mitä ne sitten ikinä onkin) voi kokeilla.

Itse jakaisin seksin "hyvyys-asteet" ihan vaikka karkeasti kolmeen tasoon, alhaalta alkaen näin:

1) Surkea kokemus: Homma ei onnistu tai siinä on jokin häiritsevä tekijä (esim. toisen osapuolen liian rankka juopumistilanne, huono hygienia, huono paikka, liian kova kiire, jotain puuttuu esim. liukuvoide tai kondomi hukassa). Homma joko keskeytyy, tai sen haluaisi keskeyttää tai se jatketaan puolipakolla ja hienotunteisesti loppuun saakka. Mutta ainakaan vastaavanlaista ei haluaisi kokea enää koskaan uudestaan.

2) Tavanomainen seksi: Tuntuu oikein hyvältä ja on nautinnollista. Välttämättä sen parempaa ei koskaan kaipaakaan. Hyvässä parisuhteessa - varsinkin suhteen alkuvaiheessa ihan alkuhuuman aikana sen tutun ja rakkaan kumppanin kanssa harrastetut kiihkeät leikit kuuluvat tähän kategoriaan.

3) Hyvä seksi - tai jopa käsittämättömän hyvä seksi? Jokin yksittäinen kerta tai hetki, johon voi liittyä jopa hetkittäisiä tajunnan menetyksiä tai silmissä mustenemista. Kokemus, joka jää mieleen, ja jota muistelee lämmöllä vielä useiden vuosien jälkeenkin. Yksittäinen kokemus, joka ei unohdu ehkä koskaan, ja kai se tulee mieleen vielä vanhainkodin kiikkustuolissakin. Ehkä ensikerta, ehkä jokin uusi kokemus, ehkä jokin upeasti toteutunut fantasia? Tai uusi kumppani, joka todellakin ylitti kaikki odotukset tarjoten jotain, jollaista ei aikaisemmin tiennyt olevan olemassakaan. Tulee tunne, että toivottavasti tämä ei loppuisi koskaan.

Myös jos "natsaa hyvin" tai "kemiat kohtaavat" tai "2 samanmielistä kohtaa" - niin kuin tämän blogin alkutekstissä kerrotaan, silloin lopputulos on yleensä aivan upea. Esim. jos toinen tykkää alistaa, ja toienen tykkää olla alistettuna, toinen tykkää saada mustaa miestä ja jos se musta mies tykkää saada omat kiksinsä valkoihoisesta naisesta, niin kokemus on molemmille aivan upea. Näinhän se menee, eikö vain?

Näillä määrittelisin hyvän seksin, ja jos ja kun sellaista onnistuu saamaan, silloin tavanomainen seksi ei ehkä tunnu enää riittävältä. Poikkeuksellisen hyvä seksi tai hyvä kumppani koukuttaa. Se on niin kuin huume, eli jos kerran kokeilet, että siitä ei ehkä ikinä onnistu pääsemään irti. Ja tarvitseeko edes? En tiedä. Joku tosin moralisoi aina silloin, jos tällaisia kokemuksia on tullut parisuhteen ulkopuolelta, mutta sekään ei ole ongelma silloin, jos asiasta on sovittu puolison kanssa (on ollut oikeastikin lupa) tai jos suhde lähtökohtaisestikin on sovittu olevan ns. avoin suhde. Ehkä näitä huippuhyviä kokemuksia voi olla myös pitkässä parisuhteessa? En tiedä - ei minulla ole itselleni ainakaan sattunut sellaista pitkää parisuhdetta huippuhyvällä seksisuhteella omalle kohdalleni, mutta en silti kiellä etteikö sellaisiakin suhteita voisi olla olemassa. Itselleni on käynyt kutakuinkin samalla tavalla kuin eräs toinen blogisti kertoo omassa blogissaan, eli 6 vuoden kohdalla ollaan jo aika tuttuja:

http://reraou.blogspot.fi/2012/05/kaviaariin-ja-shampanjaankin-kaipaa.html

Muualle eli "aidan toiselle puolelle" alkaa parisuhteestaan kaipaamaan etenkin silloin, jos omassa parisuhteessa seksin määrä, laatu tai fantasiat eivät riittävästi kohtaa. Joku voi fantasioida esim. sitomisesta, ryhmäseksistä, alistamisesta, peppuseksistä, "Mustasta miehestä" tms. erikoisuuksista. Ja jos toisen kanssa ei onnistu, toista ei saa pakottaa. Silloin joko olet ilman tai käyt vieraissa. Jos käyt vieraissa, käyt joko luvalla tai salaa. Oma valinta mitä sitten tekeekin tai on tekemättä.

2 kommenttia:

  1. Mun mielestäni, jos on kyse parisuhteesta tai vaikka ihan mistä vaan suhteesta, jossa on tarkoitus harrastaa seksiä (enemmän tai vähemmän) säännöllisesti, sen kyllä pitää olla hyvää. Itse en taitaisi enää edes antaa toista mahdollisuutta, jos eka kerta olisi ihan surkea (on sitäkin tullut kokeiltua ja vaikka ehkä jonkinlaista parantumista olisikin tapahtunut, ei se mahtavalle asteelle ole ikinä yltänyt). Vaikka seksin ei pitäisikään olla tärkein asia suhteessa, on se mulle ainakin niin tärkeä osa, että aikamoinen mies saisi olla, että lähtisin edes yrittämään suhdetta, jos seksirintamalla ei suju.

    Siihen, että seksi on hyvää tai mahtavaa riittää oikeestaan molempien osapuolten oikeenlainen fiilis. Ihan kerrasta ja tilanteestahan se riippuu, mikä tuntuu hyvältä. Esimerkiksi ”pikaiset” on usein ihan mahtavia, kun kumpikin on oikeella fiiliksellä mukana.

    Dale

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkityksestä! :)

    Niin kuin olen blogissani kirjoittanut, niin me emme avanneet suhdettamme siksi, että seksi olisi huonoa. Ei, se on hyvää ja nautinnollista ja noin yleisesti ottaen en ole harrastanut kenenkään kanssa niin hyvää seksiä kuin aviomieheni kanssa, vaikka muitakin pidempiä suhteita on elämään mahtunut.
    On kuitenkin totta, että siinä kuuden vuoden jälkeen toinen alkaa olla hyvin tuttu ja uudet kokemukset alkavat ehkä kiinnostaa, tai näin ainakin meillä.

    Seksi on huonoa, jos se on minulta väkinäistä. Ei oikeastaan tekisi mieli, mutta jostain syystä lähden mukaan. Tai sitten niin, että seksi muuttuu väkinäiseksi; ensin on hyvä fiilis ja olen ihan täysillä mukana hommassa, mutta seksi ei ole tyydyttävää, esim. mies haluaa kirjaimellisesti vain panna vaikka kuinka kauan. Naisesta sellainen alkaa tuntua viimeistään puolen tunnin jälkeen aika puuduttavalta tai vaihtoehtoisesti ei yhtään miltään. Hyvin alkanut seksi saattaa päätyä tilanteeseen jossa sitä miettii, että "saisipa se jo, että pääsisin tästä."

    Hyvä seksi taas on tietysti lähtökohtaisesti tyydyttävää. Hyvässä seksissä kumpikin on samalla aaltopituudella, kumpikin kokee haluavansa toista ja antautuu hetkeen. Ja itse voisin lisätä, että omaan kokemukseeni vaikuttaa se, että koen luottavani toiseen osapuoleen. Miten sen sanoisi... luottaa itsensä toisen käsiin. Sellainen henkinenkin antautuminen tuo oman osansa seksuaalisesta tyydytyksestä.

    VastaaPoista