tiistai 10. huhtikuuta 2012

Syksyllä 2012 Veikeä Veitikka oli poikkeuksellisen kiltti

Tämä syksyä 2012 käsittelevä juttu on ehkä vähän tylsempi teksti, mutta kuitenkin välttämätön, jotta voin yhdistää nämä menneisyyden tapahtumat nykyhetkeen. Nykyhetkeen kuuluu myös toinen ja uusi henkilö, joka saattaa myös osaltaan laajentaa tämän blogin sisältöä. Tai sitten ei. Aika näyttää.

En vielä Tukholman maratonilla ollessani tiennyt, että se oli ilmeisesti viimeinen kerta kuin tapasin Sirpan. Tai ainakaan nyt vajaa vuosi sen jälkeen emme ole vielä tavanneet. Sirpan työpaikalla tuli yritysostoja ja isoja järjestelyitä, joiden jälkeen hänellä ei tullut enää työasioita Helsingin suuntaan. Luontevat alibit siis poistuivat tältä osin. Mutta Sirpalle kävi kuitenkin noin muuten ihan hyvin, eli uusista työkavereista löytyi hänelle myös uusi rakkaus, jonka kanssa hän on jo muuttanut yhteen asumaan ja avioeron harkinta-aika lähestyy juuri nyt loppuaan. Näin ainakin viimeisimmät tilannepäivitykset, sillä Facebook-kavereita olemme toki edelleenkin, ja joskus myös soittelemme toisillemme. Menneet on kuitenkin nyt menneitä, sillä silloin kun toinen rakastuu tulisesti, silloin siihen tilanteeseen enää ulkopuoliset mahdu.

Minultakin siis avioliiton ulkopuoliset seikkailut päättyivät, ja halusin ihan tietoisestikin rauhoittua, tai ainakin kokeilla että voisinko elää ihan niin kuin "normaalit ihmiset", ilman mitään salattuja suhteita. Aluksi tämä onnistuikin ihan hyvin, eihän se peppuseksi-fiksaatio nyt kuitenkaan kenenkään elämässsä kai ole niin voimakas, etteikö lainkaan ilman sitä tulisi toimeen? Jokin palapelin palanen omissa aivoissani on kuitenkin väärässä asennossa, koska en voi saavuttaa suuria orgasmeja muilla tavoin. En tiedä miksi. Sen verran kuulun kuitenkin valtavirtaan, eli miesten väliset leikit ei itseäni kiinnosta metrin vertaa, eli nainen pitää olla vastapuolena, ja mieluiten sellainen joka tykkää samoista asioista kuin minäkin.

Joulun lähestyessä totesin kuitenkin lopulta omissa pohdinnoissani, että jos kotona ei voi pakottaa toista tekemään sellaisia juttuja joista oma puoliso ei pidä, niin samalla tavalla ei voi myöskään kait pakottaa toista (minua) elämään lopun ikäänsä niin ettei enää voi nauttia just siitä mistä sattuu pitämään?

Eli palasin henkisellä tasolla takasin kiltteydestä siihen entiseen tilaan, ja aloin kuikuilemaan löytyisikö jostain joku muu, jonka kanssa voisi ehkä enempi harrastella niitä sellaisiakin asioita, jotka eivät kotona oikein toimi. Tai toimii nämä jutut kotonakin ehkä jossain määrin, mutta niin harvoin ja silloinkin joudun olemaan niin varovainen, että ei siitä ole mulle kovinkaan paljon nautintoa. Ja kun kotona ei saa sitä mitä haluaa  niin mä en vaan jaksa sellaista. Haluaisin keskittyä työntekoonkin ihan täysillä, mutta sitten ei pysty jos ajatukset harhautuu aina tunnin välein takaisin seksifantasioihin, joten se mun ratkaisu sittenkin oli vaan pitkän harkinnan jälkeen se, että pakko kait kokeilla taas jotain muuta...

Siihen saumaan sattuikin sitten Helsingissä Victoria Milan -sivustojen isot ulkomainos  kampanjat. Päätin kokeilla löytyykö sitä kautta jotain, ja aika pian Victoria Milanin kautta tapasinkin 2 aivan upeaa naishenkilöä, jotka valitettavasti olivat huteja molemmat. Siis ihmisinä he olivat ihan okei, mutta he ei kuitenkaan olleet "mun tyyppiä" millään tavalla, eli ajatusmaailma, suhde seksiin yms olivat kuitenkin ihan jotain muuta. En tiedä olenko minä sitten ilmeisesti mieheksi liian nirso, kun joku on todennut niinkin, että mies panee mitä tahansa naista jolla vaan on pulssi. No, mulla on rima selvästi korkeammalla, ja se voi olla epäreiluakin sillä tavoin, että ei se tarkoita että naisessa olisi mitään vikaa, mutta kun ei vaan omasta mielestäni ole sopiva mulle, niin ei sitten siitä sen enempää. En edes harrastanut normaaliseksiä näiden kummankaan kanssa, vaikka vastapuoli sitä olisi ilmeisesti odottanut ja halunnutkin.

Kolmas kerta kuitenkin toden sanoi, ja ystävänpäivänä 2012 tapasin henkilön, josta tiesin jo Victoria Milan profiilin perusteella, että meissä on paljon samaa. Meillä olisi ehkä voinut olla tosi kivaa jo ihan sillä ekallakin tapaamisella, mutta paikkavalinta oli vaan huono, koska en ollut itse lainkaan varautunut siihen vaihtoehtoon, että saattaisimme harrastaa seksiä jo ihan ekalla tapaamisella.

Tästä alkaa nyt uusi jakso tässä blogissa. Tällä hetkellä tämä toinen henkilö on vasta blogin lukijana, mutta aika näyttää osallistuuko hän kohta myös kirjoittamiseen.

Olen muuten yllättynyt tällaistenkin seksistä kertovien sivustojen lukijamääristä. Tämä blogi on ollut olemassa vasta vain muutaman päivän, ja tänä aikana täällä on ollut jo yhtä paljon kävijöitä kun mitä omalla nimelläni kirjoittamassa toisessa blogissa on kuukausitasolla. Ehkä asia sitten on niin, että internet on yksi huomaamaton ja hienovarainen tie seksin ja seksifantasioiden maailmaan? Netti avaa ovet ujommallekin ihmiselle, joka ei esim. pornokaupan ovea kykenisi koskaan avaamaan?

Voisin heittää pallon myös blogin lukijoille. Millaisia juttuja haluaisitte?

Joka tapauksessa tämä blogi on nyt tullut tienhaaraan, oma tausta ja lähimenneisyys on tullut kuvatuksi, ja nyt on aika syöksyä uuden ystävän kanssa uusiin seikkailuihin. Mitä ne sitten ikinä ovatkaan. Saattaa mennä myös tämän blogin alkuperäisen aihealueen ylitse. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti