Näin kait se useimmiten menee, ja lopulta "hunningolla" käymistä voi olla kiusaus kokeilla? Tai sitten asiat vaan johtavat siihen, sen enempää suunnittelematta. Ja nykypäivänä naiset näyttävät mielestäni aivan erityisesti aktivoituneen tässä asiassa.
Mutta tarkkana pitää olla. Itse asiassa tämä blogipäivitys keskittyy pelkästään tähän asiaan. Syystä, että asiaa sivuavia kysymyksiä ja kommentteja on nyt jostain syystä tullut tähän blogiin jostain syystä jonkin verran, joten teen tällaisen kootun vastauksen.
Blogi on oiva työkalu jäsentää omia ajatuksiaan, jakaa omia kokemuksiaan, ja keskustella muiden samanhenkisten kanssa - joko näkyvissä tai sitten sähköpostilla tai chatilla muiden näkemättä. Kirjoittaminen jotenkin aina "helpottaa", ihan sama vaikka kirjoittaisi vaan pöytälaatikkoon, jolloin kirjoituksia ei kukaan lue. Ihmisellä on kuitenkin jokin pakottava tarve keskustella, ja näistä salaisista harrastuksista kun ei nyt kovin monen kanssa vaan voi keskustella. Paitsi niiden kanssa, joita on tämän tiimoilta tavannut.
Onko tämä blogi sitten totta vai tarua? No, sanotaan että "sekä että". Kaikkien täällä seikkailevien nimet on keksitty. Nimi-yhteys johonkin oikeasti saman nimiseen on silkkaa sattumaa. Tapahtumien kulku ja kertomusten kulku pitää melko tarkasti paikkaansa, mutta sekin on yritetty naamioida niin, että ulkopuoliset eivät ketään tunnista. Kuvat ovat joko itse otettu, kaverilta saatu, tai internetistä löytyneitä. En oikein voi selostaa tätä valokuva-asiaa tämän enempää, mutta referoin tähän nyt hivenen lyhennettynä ja oman muistin varaisesti erään chatti-keskustelun viime viikolta:
Saapunut sähköposti: "Tulisitko Pikkupaikkakunnan chattiin keskiviikkona klo 21?" T: Liisa-In-Wonderland. Vastasin sähköpostiin, että okei nähdään chatissa. (Liisan nimi keksitty - ja Pikkupaikkakunta hämäsi aluksi minutkin)
Liisa: "Sun etunimi taitaa olla Timo?"
Minä: "Ehkä on, ehkä ei, miten niin?"
Liisa: "Mä oon Liisa Meikäläinen, tiedätkö kuka olen?"
Minä: "Enpä taida tietää"
Liisa: "Tyttönimeltäni olen Liisa Heikäläinen, muistatko nyt?
Minä: "Nyt taitan tietää, oltiin siis samalla luokalla koulussa joskus hyvin kauan sitten?"
Liisa: "Kyllä, luin sun blogia, ja tunnistin itseni heti yhdestä kertomuksestasi..."
Minä: "Haluatko että poistan sen"
Liisa: "Älä poista, hyvin kirjoitit. Muistatko vielä sen toisen jutun, eli ne Marjutin 18v-bileet?"
Minä: "Muistan toki, ja olen miettinyt kirjoittaisinko niistäkin joskus tähän blogiin"
Liisa: "Kirjoita vaan, se oli niin upea kokemus silloin myöskin. Se miksi halusin kirjoittaa on tuo toinen juttu, josta kirjoitit myös tosi kivasti, mutta siinä ei olisi kannattanut mainita sitä yhtä yksityiskohtaa, eli siitä tietyt henkilöt (herra X ja neiti Y ja eräs muu henkilö Z) saattaisivat hyvinkin tunnistaa meidät ja yhdistää yhteen toiseen juttuun"
Minä: "Ai hitto, tuo on kyllä totta, mutta toivotaan että nuo eivät koskaan blogiini eksy...."
Liisa: "No mutta eksyinhän minäkin, tosi kiva blogi, hih ;-)"
Minä: "Siinä toisessa jutussa se yksi yksityiskohta on kuitenkin niin oleellinen asia koko kertomuksessa, että en voi sitä poistaa, ja olisi outoa muokata koko juttua nyt jälkikäteen niin että keksisin siihen kohtaan jotain muuta...."
Liisa: "Totta..."
Minä: "Mutta jospa kirjoitan varmuuden vuoksi sen toisen jutun tänne, niin että nuo henkilöt X, Y ja Z tunnistavat myös sen kertomuksen, ja etsin siihen sitten jostain sellaiset kuvat ja keksin hiukan oheistarinaa niin, että eivät nuo tyypit ikinä keksi keitä siellä oli, siis eihän ne nähneet silloin mitään, ne kuuli vaan ääniä..."
Liisa: "Ehkä tuokin voisi toimia, mutta mietitään sitä vaikka yhdessä tarkemmin, tuletko ensi viikon perjantaina kahville?"
Minä: "Ai teille vain?"
Liisa: "Tänne joo"
Minä: "No voin minä ohiajaessani nopeasti poiketa..."
Liisa: "Varaa vaan reilusti aikaa...;)"
Minä "Ai-jaa, no katsotaan, siitä meidän edellisestä kerrasta on jo varmaan 20 vuotta, joten älä odota enää mitään samanlaista, ikä voi tehdä tepposet...."
Liisa: "Juodaan ne kahvit ekaks, katsotaan sitten..."
Jne, Jne...
Tämä juttu ei ole vielä kirjoitettu, mutta kun se tulee, siinä on "sopivat kuvat" jostain muualta. Pitää nyt tällä kertaa etsiä jostain muualta kuin netistä. Siinä näköjään on omat vaaransa (toisille blogikirjoittajille vinkiksi). Onneksi eräs tuttavani (no, pikkusisko siis) on aikuisviihdealalla ihan päätyökseen, joten saan kyllä sitäkin kautta kaikkea matskua, ja sitä tulee ihan pyytämättäkin... Pieniä niksejä tässä vaihdellaan ihan muutenkin.
Eli näistä syistä tällä sivustolla osa kuvista on feikkejä, ja tulee olemaan jatkossakin. Älkää antako niiden häiritä, ne ovat viihdettä.
Palataan sitten kalkkiviivoille. Jos joku nyt suunnittelee tekevänsä niin kuin "vanha nainen hunningolla" (mikä on muuten vanha nainen? Nykyään jo 25-30 vuotias voi tuntea itsensä vanhaksi?), no anyway...
1)
Ensimmäinen vinkkini on, että älä käytä kännykkää pääasiallisena viestinnän muotona. Ja tekstarit pitää poistaa heti kun ne on luettu. Jos puhelin soi hankalissa tilanteissa (TV-ohjelmaa "klikkaa mua" mainostettiin mainospätkällä, jossa radiotoimittaja soitti perheenisälle autoon, jossa muu perhe mukana), tai jos tekstareita tulee milloin mihinkin aikaan, silloin puhelinta saa vahtia koko ajan. Se taas on rasittavaa, ja herättää varmasti epäilyjä. Eli puhelinta käytetään vain "viime minuuteilla", kun ollaan jo matkalla tapaamiseen. Ja silloinkin kannattaa käyttää PrePaidia. Sen saa R-kioskista muutamalla eurolla, ja siihen voi ostaa heti puheaikaa haluamallaan summalla. SIM-kortti kannattaa säilyttää varmassa paikassa, esim. omalla työpaikalla kukkapurkin alla. Tai auton takaluukussa vararenkaan alla. Tai jossain muualla paikassa, jossa kukaan muu ei käy. Ja sitä samaa PrePaid numeroa ei missään nimessä pidä käyttää missään muussa yhteydessä. Käryjä on käynyt mm. siten, että joku onneton myy netissä jotain omaa tavaraa, ja laittaa ilmoitukseen sen saman Prepaid-numeron. Ja silloin google löytää sen vielä vuosienkin päästä jostain varmuuskopiosta, jolloin lähipiiri näkee myytävän tavaran perusteella, että kuka ko. numeron haltija oikeasti oli...
2)
Älä sotke liikaa tunteita mukaan. Hyvä seksi, hyvä seura, upea uusi tuttavuus, hyvä fiilis yms. johtaa aina helposti siihen, että tunteita tulee väkisinkin mukaan. Jos ei ole oikeasti vaihtamassa puolisoa, tässä täytyy pitää kuitenkin jokin raja. Ja hyväksyä sekin tosiasia, että mikään ei kestä ikuisesti. Ei edes salasuhde.
3)
Pidä riittävästi etäisyyttä. Sekä kilometreissä, että joskus myös omien taustojen kertomisessa. Kaikkein varovaisimmat eivät ole kertoneet minulle edes nimeään, eikä sitä Prepaid tms. kauttakaan selville saa, jolloin kerrottu nimimerkki, perhetausta, työpaikka yms. voivat olla ja todennäköisesti ovatkin ihan vaan keksittyjä. Sitten ei salasuhteen päättyessä tapahdu ainakaan minkäänlaista "roikkumista". Eikä tule soittoja tai tekstareita kotiin. Riittävä etäisyys takaa myös sen, että nettiruudun takaa ei tapaa "liian tuttuja". Olisi aika nolo juttu, jos vastassa onkin kaveri, kaverin lapsi tms. jonka kanssa jo netissä on ehditty tuntemattomina vaihtaa ehkä villitkin fantasiat, ennen kuin on tiedetty kuka kukin on... Ja tähän liittyy sekin, että noita "salaisia harrastuksia" ei missään nimessä kannata harrastella liian lähipiirissä. Eli työkaverit on työkavereita, ja seksikaverit seksikavereita. Näitä ei pidä sekoittaa keskenään, eli firman pikkujoulupanoista ei yleensä hyvää seuraa.
4)
Käytä kumia. Tässä olen muuten lipsunut muutamia kertoja itsekin, vaikka se on tyhmää, ellei ole sitten sovittu, että kummallakaan ei ole muita kumppaneita. Ja siltikin joku pöpö voisi tulla oman avio/avokumppanin kautta, ja kun se tarttuu eteenpäin salarakkaaseen, ja hänen avio/avopuolisoonsa, niin onhan siinä sitten selittelemistä...
5)
Nauti elämästä. Se kai on yksi elämän tarkoitus? Kaikki kuolevat joskus, mutta kaikki eivät elä ennen sitä. Eli jos on elämässä nautintoja, vaikka salaisiakin, niistä tulee yleensä hyvä mieli. Eikä sitä kannata peitellä. Silloin hyvä mieli tarttuu muihinkin, esim. omat työkaverit, oma kumppani, omat ystävät. Ja itselläkin riittää virtaa enempi esim. töissä jaksamiseen. Niin se vaan on. Ja vaihtoehtona tälle olisi useinkin sitten se, että kärvistelisi puutteessa? Ja se vituttaa. Ja vitutus tarttuu muihinkin... Eikä kohta ole enää kellään kivaa...
Ja lopuksi:
Onko tämmöisessa salaharrastuksessa mitään järkeä? Miksei sitten vaihda kumppania kokonaan, jos kerran toisen kanssa tuntuu paremmalta? No monestakin syystä. Alkuhuuma on aina jossain vaiheessa ohi, eli jos lähtee vaihtamaan, saa vaihtaa yhtä päätä. Eikä se aina vaihtamisesta parane. Lisäksi jos nyksan kanssa on pankkilainat, lapset ja yhteiset ystävät, niin on sillä vaihtamisella aika kova hintakin. Ja jossain tutkimuksessa (blogipäivityksessä kirjoitin kerran siitäkin) parasta seksiä saa juurikin salarakkaalta. Siis ihmiseltä, jonka kanssa ei muita murheita tarvitse jakaa, ja jonka kanssa harrastetaan pelkästään seksiä. Silloin myös molempia haluttaa yleensä samaan aikaan, koska muuten tapaamista ei sovittaisi ollenkaan.
Lopuksi ihan itse ottamani kuva 2.9.2012 Helsingin Xtreme Car Showsta. Sopii mielestäni tämän blogipäivityksen aiheeseen. Niin ja onhan tuossa kuvassa ihan komean näköinen auto myöskin, jos katsotte kuvan keskelle tai oikeaan laitaan...;) Eli edelleenkin, jos katselenkin muiden naisten perseitä, miksen sitten vaihda, jos kerran oma aviopuoliso ei riitä? No, katselen minä myös eläintarhassa norsuja ja muita siellä näkyvillä olevia komeita eläimiä, ja tykkään niistä kaikista, mutta en minä sellaisia kuitenkaan kotiini voi tuoda. Kotona riittää ihan koira. Ja tästä ei pidä eikä saa vetää sellaisia johtopäätöksiä, että jotenkin väheksyisin omaa vaimoani. Ei sinne päinkään. Hän on upea ihminen, kauniskin. Oli eräänä vuonna myös Missikisojen finaalissa mukana, vaikkei ei sitten sillä kertaa sen pidemmälle päässyt. Rakastan häntä todella.
